Kerrankin jonkun näköinen

posted in: Yleinen | 0

Kirjoittaja Tiina Launonen Anna on aina tiennyt olevansa adoptoitu ja on sinut asian kanssa. Matkalla juurilleen hän on kokenut tärkeäksi sen, että äiti on tunnustanut hänen olemassaolonsa. Anna voi myös jo kuolleen isänsä valokuvaa katsoessaan todeta olevansa kerrankin jonkun näköinen. Anna tietää myös, ettei hänen olemassaolonsa … Lue lisää

Salaisuutena toisen elämässä

posted in: Yleinen | 0

    Kirjoittaja Tiina Launonen   Adoptiossa lapsi siirtyy perheyhteisöstä toiseen: toinen perhe menettää jäsenensä ja toinen saa uuden jäsenen. Syntymävanhemmat luopuvat samalla sekä velvollisuuksistaan että oikeuksistaan lastaan kohtaan. Siis myös velvollisuuksistaan. Väestörekisterinkeskuksen sivuilta voi jokainen käydä katsomassa omia tietojaan ja  saada … Lue lisää

Yöksi kotiin

posted in: Yleinen | 0

  Kirjoittaja Tiina Launonen 61-vuotias Marja sai tietää 47-vuotiaana olevansa adoptoitu. Tiedon saatuaan Marjasta tuntui, että hänen menneisyytensä oli pelkkää valhetta. Marja kuvailee tunteitaan: – Menetin identiteettini, ensimmäiseen puoleen vuoteen en nähnyt peilistä mitään. Läheiset lohduttivat Marjaa sanomalla, ettei sitä ollut … Lue lisää

Mistä on meidät puoliksi tehty?

posted in: Yleinen | 0

Kirjoittaja Tiina Launonen Mistä on pienet adoptiotytöt tehty, mistä on pienet adoptiopojat tehty? Puoliksi isästä, puoliksi äidistä, toiveesta tuntea juurensa, nälästä tulla nähdyksi ja kiitollisuudesta saada kasvaa perheessä! Nelosella käyntiin pyörähtänyt  kahdeksanosainen Adoptoidut-sarja kertoo ihmisistä, jotka etsivät biologista sukuaan ja juuriaan. Sarja alkoi Lauran tarinalla. … Lue lisää

Yhdessä adoptiopolulle

posted in: Yleinen | 0

Kirjoittaja Anu Uhtio, toiminnanjohtaja Miksi perheeseen saapunut lapsi on perhe-etuuksien suhteen eriarvoisessa asemassa  kuin perheeseen syntynyt lapsi? Tämä epäkohta sai minut liikkeelle. Perheeseemme kuuluu sekä biologisia lapsia että adoptiolapsi, ja minun oli vaikea ymmärtää, miksi meitä kohdeltiin eri tavalla johtuen siitä, millä … Lue lisää