Onko syntyperällä enää väliä?

posted in: Yleinen | 0

Kun kunniavartio kajautti huudon ”Hyvää päivää rouva tasavallan presidentti!” Tarja Haloselle, itkin ilosta ja ylpeydestä. Kun Barack Obama vannoi virkavalansa, itkimme yhdessä mieheni kanssa olohuoneen sohvalla pieni 3-vuotias tummaihoinen poikamme välissämme.

Mutta meidän pojastamme ei voi tulla Suomen tasavallan presidenttiä. Kuinka selitän adoptiopojallemme, että olet yksi meistä, mutta et kuitenkaan voi tulla valituksi korkeimpaan virkaan Suomessa? Miltä niistä kaikista maahanmuuttaneista pienistä tytöistä ja pojista luokassa tuntuu, kun puolet luokasta voi tulla valituksi presidentiksi ja toinen puoli ei? Tällaisen toiseuden tunteenko haluamme antaa näille lapsille?

Ministereillä ei ole syntyperävaatimusta, vain presidentillä. Kun tämä syntyperäepäkohta tuli ilmi, kansanedustaja Pilvi Torsti päätti jättää lakialoitteen laiksi Suomen perustuslain 54 §:n muuttamisesta, jotta se ehtisi voimaan 2024 presidentinvaaleihin.

Suomen perustuslain mukaan tasavallan presidentiksi voidaan valita ainoastaan syntyperäinen Suomen kansalainen. Syntyperäisyydellä tarkoitetaan perustuslaissa sitä, että henkilön on täytynyt syntyessään saada Suomen kansalaisuus.

Samanlainen vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä tai eduskunnan puhemiestä. Vaatimus poistettiin jo viime vuosituhannen lopulla.

Tervetuloa kanssani kuuntelemaan keskiviikkona 11.10.2017 klo 14 Eduskuntaan aiheeseen liittyvää lähetekeskustelua. Keskustelua voi seurata myös verkossa.
Ovet parvelle avataan klo 13.45. Sisäänkäynti Musiikkitalolta katsottuna Eduskunnan portaiden vasemmalta puolelta porrastasanteelta.

 

Kirjoittaja Salla Saarinen on Adoptioperheet ry hallituksen puheenjohtaja
Kirjoitus on alun perin julkaistu Demokraatti-lehdessä.


Me Adoptioperheissä haluamme parantaa adoptioperheiden yhteiskunnallista asemaa, ja siksi teemme paljon yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Yhdistys edustaa adoptioperheitä mm. sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimivan Valviran adoptiolautakunnan täysistunnoissa sekä Kelan lapsiperheiden asiakasraadissa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+