Lapsuuden aika on luottamuksen rakentamista ja perusturvan saavuttamista. Murrosiän erityistehtävä on itsenäistyminen. Tehtävä on haasteellinen niin nuorille kuin vanhemmille. Vanhempien haaste on, että uskaltaa ja on valmis päästämään irti. Entä nuoret, jotka ovat varhaislapsuudessaan, leikki-ikäisinä tai kouluikäisinä jättäneet taakseen entisen, ulkomailta adoptoidut aivan konkreettisesti kaiken?
Monissa adoptioperheissä on turvauduttu vertaistuen lisäksi ammattilaisten antamaan tukeen. Se kannattaa, yksin ei pidä jäädä. Se toimii joskus hyvin, joskus huonosti, joskus apua ei tunnu löytyvän. Me vanhemmat olemme aina lastemme parhaita asiantuntijoita, myös silloin kun tunnemme voimattomuutta. Kukaan muu ei tunne meidän lapsiamme yhtä hyvin kuin me itse. Tämä on kuitenkin väliaikainen vaihe. Nuoristamme tulee parhaita itsensä tuntijoita ja oman elämänsä asiantuntijoita.
Päästää irti vai pitää kiinni? oli teemana Yhteiset Lapsemme ry:n tapaamisessa adoptionuorten vanhemmille syyskuussa 2016. Käsittelimme luopumista ja autonomiaa kohti kulkemista. Irtaantuminen mahdollistaa autonomian. Tavoitteena on sellaisen itsemääräämisoikeuden saavuttaminen, että autonomian tunne sisältää mm. keskinäisen tasavertaisuuden tunteen. Kyse on maailmasta, jossa sekä vanhemmalla että nuorella on autonomia omiin tavoitteisiin, motivaatioon, kehoon, osaamiseen, ihmissuhteisiin, tunteisiin, sanoihin jne. On asioita, joista nuorillamme ei ole kokemusta ja asioita, jotka eivät heti ole mahdollisia.
Autonomia on tunne siitä, että on erillinen ihminen ja kuitenkin yhteydessä toisiin ihmisiin niin ilon kuin vaikeuksien hetkellä. Me vanhemmat kyllä muistamme korostaa nuorillemme itsenäisyyttä ja vastuunottoa. Ei ihme, jos nuoresta alkaa tuntua siltä, että vaikeuksista täytyy selvitä yksin. Annammeko sellaisen mallin, että yksin selviytyminen on aikuisuutta? Meidän lapsemme ovat oppineet yksinselviytymisen aivan liian varhain. Siihen ei ole tarkoitus palata.
Irti päästämisen taustalla saattaa olla pelko. Miten voi luottaa kun samaan aikaan pelkää, että jotain kauheaa ja peruuttamatonta tapahtuu? Kumpaa suojelen enemmän, lastani vai itseäni? Missä vaiheessa nuoren suojeleminen kääntyy itseään vastaan? Päästänkö irti vaikka pelkään enkä kykene luottamaan, ja annan näin mahdollisuuden muutokseen?
Minun tahto vai sinun tahto? on seuraavan tapaamisen aihe tiistaina 25. lokakuuta. Kun yhdessä tekeminen muuttuu perässä vetämiseksi. Kun mikään ei kiinnosta ja kukaan ei kuuntele. Kun nuori ei halua mitään, mitä hän haluaa? Kuka tahtoo ja miksi? Tahdonko toisen puolesta? Miten luoda tunnetta tuesta kun nuori ei halua apua?
Kirjoittajana Jaana Ovaska, yhteistyö- ja tunnevalmentaja, NLP-trainer, adoptioäiti
ja Anja Wikstedt, adoptiokuraattori, adoptioäiti
Syksyn tapaamiset Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla Helsingissä 25.10., 22.11., 13.12. klo 17-20. Voit osallistua yhteen tai useampaan tapaamiseen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset jaana.ovaska (at) traintree.fi ja anja.wikstedt (at) yhteisetlapsemme.fi. Lisätietoja nettisivuillamme www.yhteisetlapsemme.fi Vuonna 2017 järjestetään samoista teemoista viikonlopputapaaminen.
Kuva: Pixabay
