In Artikkelit

Elettiin syksyä 2014, kun katsoimme toisiamme silmiin naistentautien klinikan hiljaisessa ja askeettisessa huoneessa. Sillä hetkellä tiesimme molemmat, ettei tämä ole meidän polkumme. Jo siinä vaiheessa takanamme oli useampia lääkärikäyntejä, tutkimuksia ja pettymyksiä. Kumpikaan meistä ei osannut sanoa yksittäistä syytä tunteelle, joka sai meidät perääntymään. Päätimme kuitenkin pyörtää päätöksen hoitojen aloittamisesta. Sinä samana iltana taisimme sen jo tietää. Meidän polkumme vie maailman toiselle laidalle. Lopullinen päätös vaati kuitenkin aikaa, ja tarvitsimme vuosia asian punnitsemiseen monelta kantilta. Jos lähdemme tälle matkalle, olemmeko valmiita kaikkeen, mitä se tuo eteen?

Adoptio ei ole meille täysin vieras asia. Toinen meistä tulevista vanhemmista on itsekin adoptoitu, ja toinen hoiti nuorena usein adoptoitua serkkuaan ja seurasi samalla, kuinka rakkaaksi tuo pieni ihminen tuli uudessa perheessä ja suvussa. Meidän molempien kokemukset adoptiosta ovat kauniita. Emme osaa pelätä kiintymyksen puutetta emmekä sitä, ettemmekö osaisi rakastaa. Pelko ja muut tunteet liittyvät juuri nyt enemmän ulkopuolisiin asioihin, joihin emme voi vaikuttaa. Vieras asia tuntuu samaan aikaan kaukaiselta ja läheiseltä. Kateuden, surun, vihan ja pettymyksen tunteet on biologisen lapsettomuuden osalta nyt kohdattu, ja tilalle on tullut voimaannuttava toiveikkuus ja onnellisuus. Juuri näin kaiken pitikin mennä. Niin monta iltaa pimeässä huoneessa pidimme toisiamme kädestä, keskustelimme, avasimme ajatuksiamme, toiveitamme ja haaveitamme. Niin monina iltoina itkettiin, mutta viimeisinä kuukausina kyyneleet valuivat poskille onnesta ja lämpimästä tunteesta. Suurin kysymysmerkki ja suurimmat pelkomme kansainvälisessä adoptiossa liittyvät kiintymyksen sijaan terveyteen. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että kansainväliseen adoptioon päätyvillä lapsilla on jokin terveydellinen erityistarve. Erityistarpeisiin liittyvät asiat ovat täysin vieraita ja tuntuvat siksi pelottavilta.

Olemme koittaneet etsiä tietoa ja pohtia, mihin me riitämme, kuinka voimme valmistautua vanhemmuuteen ja miten osaisimme tukea ja auttaa lasta. Terveydellisten kriteerien rastittaminen lomakkeesta tuntuu siltä kuin lapsi olisi jokin tuote. Miten voimme asettaa kriteereitä lapselle, miten meillä on oikeus valita? Lopullisia valintoja ja rastien paikkaa saamme punnita vielä koko neuvonnan ajan, ja juuri tällä hetkellä ajattelemme sen olevan siunaus. Elämme maassa, jonka järjestelmä valmistelee ja opettaa meitä tulevia vanhempia prosessiin parhaalla mahdollisella tavalla. Tuntuu huojentavalta huomata, ettei meidän tarvitse olla juuri tänään valmiita niin suuriin päätöksiin. Meitä autetaan, ja tukenamme on koko prosessin ja kaikkien valintojen tekemisen ajan osaavia ihmisiä.

Adoptioneuvonnan ensimmäinen tapaaminen on huomenna. Sisällä kipinöi, jännittää, mutta samaan aikaan koemme suurta helpotusta. Raskas päätös on nyt punnittu, ja on aika aloittaa pitkä polku kohti adoptiovanhemmuutta.

Emilia

——————–
Kirjoitus on julkaistu jäsenlehdessämme Adoptioperheet 3/2018 Odottajan palstalla, jossa seurataan vuorotellen kahden perheen odotusta. Emilia on aloittanut ensimmäisen adoptioprosessinsa, joka suuntautuu kansainväliseen adoptioon.

X