Kategoria Artikkelit, Lehti

Elämä on täynnä valintoja. Kun alan pohtimaan elämäni valintoja, tulen usein päätepysäkille, jossa ihmettelen, kuinka minä tänne päädyin. Enhän näin suunnitellut, valitsinko kuitenkin, vai oliko tässä mukana vahvasti johdatusta?

Kuinka paljon valintani ovat vaikuttaneet siihen, kuka olen tänä päivänä ja mitä elämääni sisältyy? Olenko valinnut arvojeni mukaan vai antanut tuulen tempoa ja viedä suuntaan jos toiseenkin? Mitä tahdon elämäni sisältävän? Mitä valitsen suunnakseni odottaessani, jotta tila lapselle on tulla juuri silloin, kun hänen hetkensä on?

Nautin valtavasti opinnoistani, joissa sain vahvistua itsenäni, elää ja vahvistaa kaikkea sitä, mitä minussa on elossa. Opinnot veivät ajatuksiani odottamisesta edes hetkittäin sivummalle. Niiden myötä sain elämänvirtaani voimaa ja ihanaa eloa. Opintoni päättyivät, ja koen olevani jälleen yhdellä päätepysäkillä toivomassa, että saisin jo ojentaa käteni sinua kohti, pieni rakas ihminen. Kunpa se hetki olisi pian.

Haluaisin välittää syvältä sydämestäni kumpuavan kiitokseni sinulle, tulevan lapseni biologinen äiti.

Tällä pysäkillä tulet ajatuksiini myös sinä, joka tulevan lapseni synnytät maailmaan. Olen saanut kuulla ja kuunnella monia synnytyskertomuksia, joiden äärellä ajattelen usein sinua. En tiedä, saanko joskus tutustua sinuun, tavata ja kohdata katseesta katseeseen. Jos se on minun valinnastani kiinni, tahdon valita sen puolesta, että tapaisimme joskus.

Haluaisin välittää lämpimän, syvältä sydämestäni kumpuavan kiitokseni sinulle, tulevan lapseni biologinen äiti. En tiedä syitä, jotka johtavat päätökseesi valita, että luovutat lapsen adoptioon.

Ehkä saan joskus tietää näistä syistä, ehkä en, mutta toivon, että sinä saisit tietää, kuinka suuresti arvostan sinua ja päätöstäsi. Uskon, että sen takana on suuri rakkaus. Valintasi mahdollistaa hänelle kodin, jossa häntä on pitkään kaivattu ja syvään sydämiin juurrutettu tilaa juuri hänelle tulla.
Kulta pieni, kuulehan! Äitisi, isäsi ja isosisaruksesi täällä odottavat, sylit avoinna päätepysäkillä.

Tulisitpa,
olisitpa jo matkalla.
Saapuisitpa,
valloittaisitpa varmasti.
Tiedätkö,
täällä sylimme avoinna,
odottaa; juuri sinua.
Uskothan,
rakkautemme vahvana
ja horjumattomana
sinuakin varten.

– Sointu
Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta. 


Kolumni on julkaistu alunpitäen Adoptioperheet jäsenlehdessä 1/2021
Täältä pääset lukemaan muita kotimaan ja kv-odottajien kirjoituksia

Jos haluat tietää lisää adoptioprosessista, klikkaa sivuillemme adoptiopolku tai adoptiota harkitsevalle!

X