Olen kahden teinin isä ja kotimaan adoptoitu vuodelta 1976. Olen noin 6-vuotiaasta tiennyt olevani adoptoitu. Lapsena adoptioon suhtautui melko mutkattomasti, mutta erilaisissa elämän myllerryskohdissa esimerkiksi teini-iässä ja itse isäksi tullessa, adoptiotausta lisäsi ylimääräisiä kierroksia, hämmennystä ja epätietoisuutta omasta itsestäni. Muiden aikuisten adoptoitujen kanssa keskustellessani olen huomannut, että monilla adoptoiduilla on ollut aika samanlaisia ajatuksia hylkäämisestä, minäkuvasta, kaverisuhteista, riittämisen tunteesta ja esimerkiksi kiitollisuudesta ja sopeutumisesta. Monet adoptoidut ovat työstäneet näitä ajatuksia yksin eivätkä esimerkiksi omien vanhempiensa tai muiden adoptoitujen kanssa.
Heti kun kuulin, että Adoptioperheet oli käynnistämässä mentorihanketta, ilmoittauduin mukaan koulutukseen. Vertaistuki on adoptioasioissa todella tärkeä voimavara. Vertaistuki ja mentorointi antaa tilaa olla ihminen ihmiselle. Varsinkin jotain hankalaa asiaa setviessä ei välttämättä tarvitse niin juurta jaksaen selittää alusta asti omaa tarinaansa toiselle, vaan toinen adoption tai adoptiovanhemmuuden kokenut ymmärtää herkemmin ja osaa esimerkiksi kauhistelematta asettaa asiat oikeaan kehykseen.
Mentorikoulutus oli todella hyvä. Oli todella hienoa, että samassa koulutuksessa oli sekä adoptoituja että adoptiovanhempia. Viikonlopun aikana suurimmat opit ja ahaa-elämykset sain keskustellessani muiden osallistujien kanssa ja kuunnellessani heidän tarinoitaan. Dialogisuus/vuorovaikutus-osio koulutuksessa oli myös todella antoisa. Saimme opetella aivan uudenlaisen tavan kuunnella, esittää kysymyksiä ja olla läsnä, niin ettemme liimaa omaa olettamaamme mentoroitavan kokemuksesta keskustelun päälle. Osio laittoi tutkailemaan omaa tapaa tehdä tulkintoja ja olettamuksia keskustelussa ja miten se helposti johdattelee kuuntelijaa kysymään arvottuneita kysymyksiä. Nämä kysymykset ja kuuntelijan ennakko-oletukset saattavat johdattaa kertojan puhumaan varsinaisen asian vierestä tai kokonaan ulos haluamastaan aiheesta.
Mentorointi on laittanut ihan uusia ajatuksia liikkeelle myös omaan adoptioon ja vanhemmuuteen liittyen. Vaikka olemme mentoroitavani kanssa taustoiltamme hyvin erilaisia ja hankaluudetkin elämässä ovat ehkä hieman eri kohdissa, löysimme mielestäni heti hyvän yhteyden ja sellaisen ilmapiirin missä on hyvä olla ja käydä asioita yhdessä läpi. Niin kuin jo totesin, todella monet ajatusrakennelmat näyttävät kuitenkin olevan meillä adoptoiduilla samanlaisia.
On hyvä muistaa, että mentori ei ole terapeutti tai ammattilainen ja omasta jaksamisesta kannattaa pitää huolta. Itselleni on myös tärkeää, että annan mentorina toimimiselle tarpeeksi tilaa omassa elämässäni. Jotta minä voin olla läsnä toiselle ihmiselle vertaisena ja aikuisena, minulla ei saa olla liikaa hässäkkää tai kuormittavia tekijöitä omassa elämässäni. Onneksi meillä on Mentoritoiminnan ihana Minna, joka auttaa kaikissa mahdollisissa pulmissa ja luo sellaista turvaa toimia mentorina, että itse olen uskaltanut lähteä mukaan. Vaikka onhan sitä omassakin elämässä hässäkkää yllin kyllin. Suosittelen lämpimästi mentoritoimintaa kaikille, joilla riittää voimavaroja olla läsnä toiselle ihmiselle ja joilla on oman elämän legopalikat jo suhteellisen järjestyksessä.
__________________________________________________
Kirjoittaja toimii Adoptioperheet ry:n mentorina.
Olisitko sinä kiinnostunut antamaan aikaasi ja jakamaan kokemustietämystäsi vertaiselle?
Lue lisää mentoritoiminnasta sekä tulevista koulutuksista täältä!
