”Adoptionuorten leirillä oli todella paljon pakkasta, mutta se ei haitannut, koska me oltiin pienissä pätkissä ulkona, ettei ehtinyt tulla hirveen kylmä. Discot olivat hauskoja, koska siellä sai pizzaa ja mokkapaloja. Ohjaajat olivat mukavia, ne jaksoivat hyvin kuunnella.
Tekemistä oli niin paljon, ettei ehtinyt tulla koti-ikävää. Bändikerhossa soitettiin, kokkikerhossa kokattiin, dinosauruskerhossa kerrottiin dinoista. Mä tiedän mihin Frendien Ross Geller olisi mennyt.”– 11-vuotias leiriläinen
Adoptioperheet ry:n ja Lasten Kesä ry:n yhteistyössä järjestämä loppiaisleiri oli todella onnistunut kovista pakkasista huolimatta. Elohopea jaksoi kivuta hädin tuskin -17c° tietämille, jonka vuoksi ulkoilemaan ei lähdetty varsinaisesti riemunkiljahdusten saattelemana. Onneksi kokeneilla ohjaajilla oli pelisilmää ja he osasivat järjestää ulko-ohjelmat niin, ettei kylmyys menoa haitannut. Ulkona touhuttiin lyhyissä pätkissä ja silloinkin pidettiin leiriläiset liikkeessä. Ulkotouhujen ehdottomiksi suosikeiksi nousi napakelkkailu ja pilkkiminen. Kauniin auringonlaskun saattelemana kiisi kelkka kuin kuuraketti, eikä pilkkiessäkään haitannut vaikkei suurta saalista kertynytkään. Toisaalta ihmekös tuo, harvemmin kala syötittömään koukkuun tarttuu.
Kun pakkasukko nipisteli punaisia poskia ja nenänpäitä tarpeeksi, eivät sisäleikit jättäneet ketään kylmäksi. Jos varsinaista ohjelmaa ei ollut asetettu, saattoi ohjaaja innostaa jengin superpiiloleikkiin tai aikaa vietettiin pelaillen ja hengaillen. Eräskin taikuri vei allekirjoittanutta korttitempuillaan aivan 100-0. Järjestetyssä sisäohjelmassa sai valita eri kerhojen ja ohjelmien väliltä itseään eniten miellyttävän. Yksi omista lemppareista oli, kuten yllä kirjoittanut leiriläinen uumoileekin, Ross Gellerinkin suosikki dinosauruskerho tai muinaishirviöiden kerho. Täällä osallistujat pääsivät askartelemaan omia muinaishirviöitä. Löytyi taideteosten joukosta eräs ohjaajistammekin muinaishirviönä. Lauantai-illan ”kotibileitä” varten perustettiin bändi, joka treenasi Robinin biisejä esitettäväksi ja leipurit kiepauttivat maittavat mokkapalat pitämään sokeriarvot tarpeeksi korkealla ohjaajien pään menoksi. Tanssilattialla tampattiin ylimääräistä energiaa pois Robinin ja Antti Tuiskun tahtiin. Nuorten leijonien finaaliottelu meni aivan ohitse höyhensaarten kutsuessa. Viimeinen aamu valkeni entistä kylmempänä, mutta kirkkaan auringon saattelemana. Kokemusta rikkaampana lähetettiin leiriläiset kotimatkalle odottelemaan seuraavaa leiriä. Eräs leiriläinen mainitsi, että hänelle oli varattu paikka jo kaikilta tulevilta leireiltä. Tulkitsisin tämän positiiviseksi palautteeksi ja äärimmäiseksi omistautumiseksi. Oletan, että seuraavalla leirillä löytyy ainakin yksi tuttu naama.
Loppiaisleiri saavutti tavoitteensa mielestäni varsin hyvin. Se vastasi kasvaneeseen tarpeeseen adoptoitujen lasten ja nuorten vertaistoiminnasta. Se, että leirillä kaikilla oli samankaltainen tausta, loi turvallisen ympäristön. Muualla ehkä joutuu selittelemään, mutta leirillä se ei ollut tarpeen. Loppujen lopuksi sanaa ”adoptio” ei leirillä juuri kuulunut, sillä adoptoituja lapsia ja nuoria askarruttavat ja kiinnostat ne ihan samat asiat kuin muitakin ikäisiään. Tuntui kuin olisin palannut ajassa taaksepäin aikaan jolloin toimin leiriohjaajana. Leiri oli hyvä muistutus siitä, miksi tätä työtä teen. Hymyjä, riemunkiljahduksia ja innokasta hääräämistä parempaa palautetta on vaikea saada!
Suurkiitos Lasten Kesä ry:n ohjaajille. Ammattitaito, pelisilmä ja omistautuminen ovat niitä taitoja, joilla tästä leiristä saatiin näin mahtava. Suurkiitos myös leirikummeillemme, joiden paikallaolo ja toiminta olivat äärimmäisen tärkeää. Tällaisesta porukasta pidetään kiinni kynsin ja hampain! Toivottavasti seuraavalla leirillä on yhtä hyvä poppoo kasassa. Se häämöttääkin aivan lähitulevaisuudessa.
Kirjoittaja on Adoptioperheet ry:n nuorisotoiminnan kehittäjä Taneli Aunio
Vertaistuki on tärkeää myös adoptoitujen itsensä välillä. Vuonna 2016 panostamme tähän mm. leirien avulla.
Tutustu leiritarjontaamme!
