Kategoria Blogi

Osallistuimme Parisuhdekeskus Katajan järjestämään Parisuhdepäivät -koulutustapahtumaan marraskuussa. Päivien teemana oli kriisit ja traumat parisuhteessa. Koulutustapahtuma piti sisällään monia kiinnostavia puheenvuoroja ja herätti paljon ajateltavaa.

Koulutustapahtumassa oli puhumassa psykologi ja psykoterapeutti Mirka Paavilainen, aiheesta lapsettomuuskriisi yhdistävänä tai erottavana tekijänä. Paavilainen kertoi, että arviolta joka viides pari kohtaa tahattoman lapsettomuuden ja läheskään kaikkien lapsettomuus ei ratkea hoidoilla. Hän kuvasi, että lapsettomuus voi tuntua tunteiden vuoristoradalta, johon sisältyy suuria toiveita sekä romahduksia.

Paavilainen avasi mitä haasteita lapsettomuus voi parisuhteeseen luoda. Hän kertoi, että tahaton lapsettomuus on suuri kriisi, niin yksilötasolla kuin parisuhteessa. Kriisiin voi sisältyä psyykkisiä oireita, esimerkiksi PTSD, depressio tai itsetuhoiset ajatukset. Paavilainen kuvasi, että naiset kokevat lapsettomuuden konkreettisemmin oman kehonsa kautta ja nainen ottaa tyypillisemmin vastuuta yhdynnän ajoituksesta, hoitotoimenpiteistä sekä klinikkakäynneistä. Näin puolisolle jää väistämättä passiivisempi rooli, joka voi aiheuttaa jännitettä pariskunnan välille. Puoliso voi saada helpommin etäisyyttä tilanteeseen, mutta toisaalta tukijan rooli tuo myös paineita ja puoliso voi tuntea riittämättömyyttä.

Paavilainen kuvasi, että surun erilaisuus sekä eritahtisuus voi aiheuttaa ristiriitoja pariskunnan välille. Nainen voi väärin tulkita, että puoliso ei sure, vaikka todellisuudessa puoliso pyrkii olemaan tukena ja siksi ei näytä tunteitaan. Nainen myös joutuu kohtamaan lapsettomuuden useammin, koska keho muistuttaa asiasta.

Tahaton lapsettomuus on Paavilaisen mukaan kova parisuhdekoulu ja kriisi, joka voi erottaa tai hitsata lujasti yhteen. Kriisi esimerkiksi pakottaa vaikeiden asioiden läpikäymisen, joka voi lujittaa suhdetta.

Paavilainen kehotti antamaan lapsettomuuskriisissä tilaa kaikille tunteille. Hän ohjasi puolisoita kysymään toisiltaan, että mitä konkreettista toivoo toiselta. Hän korosti myös hellyyden ja läheisyyden merkitystä. Paavilainen kannustaa pariskuntia pitämään elämän tärkeistä asioista kiinni, esimerkiksi harrastuksista ja ystävistä sekä hakeutumaan vertaistuen pariin.

 

Mirka Paavilainen on psykologi, psykoterapeutti, seksuaalineuvoja ja adoptioäiti, jonka työn punaisena lankana on pyrkimys ennaltaehkäistä ja hoitaa ihmiselämän intiimeimpiä ongelmia. Mirkan palveluista voit lukea lisää täältä!

Simpukka on tahattomasti lapsettomien yhteisö, joka tarjoaa mahdollisuuksia vertaistukeen. Simpukan toiminnasta lisää tietoa täältä!

 

Kirjoittaja on Adoptioperheet ry:n vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Hanna-Kaisa Virtanen, joka työskentelee kokopäiväisesti yhdistyksen toimistolla Helsingissä. Hän tarjoaa koulutusta, tuottaa tukimateriaalia, tiedottaa ja luo yhteyksiä vapaaehtoisten välille. 

X