Kategoria Blogi

Iso osa lähi- ja tuttavapiiriämme tietää adoptiotoiveestamme. Olemme saaneet vastata monenlaisiin kysymyksiin niin itse prosessia kuin mahdollista tulevaa lasta koskien. Joihinkin meillä on ollut vastauksia, ja joihinkin ei. Emme tiedä kuka ja milloin perheeseemme liittyy, jos liittyy. Se muuten onkin vaikea monien ymmärtää, että tässä hommassa ei saa missään vaiheessa takuuta lapsesta. Kukaan ei lupaa, että kun jaksat kaiken paperisäädön, odotat ja valmistaudut hyvin, lapsi on teidän.

Lähes yhtä vaikea kohta adoptiokeskustelua on se, kun tartumme hyvää tarkoittavan tuttavan sanoihin ”voi kun teette upean teon”. Sanat voivat olla erilaiset eri ihmisten suusta, mutta sisältö on pääpiirteittäin sama; adoptiovanhempaa tai adoptiota toivovaa nostetaan ikään kuin jalustalle; voi kuinka jalo ja hieno teko, pelastaa nyt raukka orpo kaukaa jostakin. Ymmärrän hyvin sanojen synnyn. Ei ole hirveän kauaa, kun itsekin olen ajatellut niin. Olen ajatellut jossain kohtaa, että adoptioperheet ja eritoten vanhemmat omaavat jotain aivan erityislaatuisia ominaisuuksia ja heissä on jotakin sellaista hyvyyttä, mitä en osaa ajatella. Pyhyyttä suorastaan. Kasvua sekin, kun pystyn itse toteamaan, että kovin ulkokultainen ja naiivi jo ajatuksena!

Kukaan ei lupaa, että kun jaksat kaiken paperisäädön, odotat ja valmistaudut hyvin, lapsi on teidän.

Adoptio lähtee aina lapsen edusta. Lapselle etsitään viimesijaisena lastensuojelun keinona perhettä kansainvälisen adoption kautta. Adoptio ei koskaan lähde ajatuksesta etsiä lapsia lasta toivoville perheille. Adoptioneuvonnan aikana käsitellään tätä teemaa; mitkä motiivit ovat ohjanneet perheen neuvontaan. Miksi adoptio? Tämä kysymys on vaikea, ihan oikeasti. Pystymme mieheni kanssa aivan täysin rehellisesti sanomaan, että toivomme perheeseemme toista lasta, sisarusta kovasti ja lujaa tahtovalle nelivuotiaallemme. Osaamme vastata osaltamme hyvin henkilökohtaisia syitä sisältävään miksi adoptio-kysymykseen. Mutta, mikä on motiivimme? Kuinka osaamme muotoilla ajatuksemme ja tunteemme sanoiksi? Riittääkö toive lapsesta, tyhjä kerrossängyn yläpeti, jo kohtalaisen hyvin yhden kerran uhmaiän kanssa toivottavasti pian selvinneet vanhemmat? Emme ajattele pelastavamme maailmaa, emme oikeastaan edes sitä ehkä yhtä lasta. Perheemme tarvitsee lasta vähintään yhtä paljon kuin kansainvälisen adoption kautta adoptoitavat lapset perhettä. Ilman kiiltävää kruunua, ilman putipuhdasta kuraeteistä ja parisuhdeoppaiden aina rakentavaa riitelyä. Pidän englanninkielisestä sanasta messy,sotkuinen tai sottainen. Se kuvaa mielestäni hienosti sitä, mitä adoptio on. Se on sotkuista, se sisältää niin monia näkökulmia ja tunteita. Adoptiosta on ihana kertoa! On ihana vastata kysymyksiin, on ihana jakaa tätä upeaa matkaa. Tuntuu myös hienolta oikoa sellaisia ajatuksia tai näkökulmia, jotka eivät joko aivan pidä paikkaansa tai palvele koko komeuden kirkkainta tähteä, lasta.

Koen, että adoptiota toivovana äitinä en ole matkalla jaloon tekoon, vaan upottamssa lusikkani uudenlaiseen soppaan. Sotkuiseen, elämänmakuiseen soppaan, jonka tuloksena on oikeita omia lapsia, oikeita uusia vanhempia ja oikeita omia sisaruksia. Ja rakkautta. Rakkautta ennen kaikkea.

– Heidi

 


Olemme koonneet linkkejä adoptioprosessista ja muiden odottajien kirjoituksiin sivullemme tietoa adoptio-odottajalle.

X