Kategoria Lehti

On vihdoin käsillä se hetki, kun kokoamme papereita ja albumia ”matchaamista”, eli sinua varten. Nyt tuntuu siltä, että olemme ottamassa adoption kanssa seuraavaa konkreettista askelta, sillä hakemuspapereiden lähettämisen jälkeen emme voi itse enää prosessin kestoon tai muihin asioihin juurikaan vaikuttaa.

Olemme tehneet yhteistyötä upeiden ammattitaitoisten ihmisten kanssa ja jokainen heistä on saanut meidät luottamaan siihen, että kaikki tulee varmasti vielä aikanaan menemään oikein hyvin. vanha nojatuoli, käsinojalla huopa, taustalla tapettiKaikki tähän asti tehty selvitystyö ja järjestelyt on tehty ei meitä vaan sinua varten, jotta meistä voisi muodostaa mahdollisimman realistisen kuvan perheenä.

Olemme vaikuttuneita siitä, miten paljon Etelä-Afrikan lastenkodissa panostetaan sen oikean perheen löytymiseen. Ei vuoronumerojärjestystä vaan oikeaa työtä sen eteen, että lapselle etsitään juuri se paras mahdollinen perhe loppuiäksi. Tästä syystä tuntuu tosi tärkeältä, että myös täällä Suomen päässä on haluttu käyttää aikaa ja vaivaa meihin tutustumiseen, arkemme ja arvojemme läpikäymiseen ja asioihin, jotka tekevät meidän perheestämme juuri tällaisen kuin se on.

Tuntuu tosi tärkeältä, että on haluttu käyttää aikaa ja vaivaa meihin tutustumiseen, asioihin, jotka tekevät meidän perheestämme juuri tällaisen kuin se on.

Nyt on meidän vuoromme kertoa kuvin tuo kaikki sama lastenkodille ja niille henkilöille, jotka tuntevat juuri sinut. He tietävät millaisessa perheessä sinä kokisit olevasi parhaimmillasi ja millaisista asioista sinä arjessa nautit. Olemme vastikään valmistelleet sinulle myös omaa huonetta. Aikaista, sanoisi joku, mutta meille etappi on merkityksellinen ja tärkeä juuri nyt. Haluamme hyödyntää odotusajan kaikella mukavalla, jottemme vain keskittyisi ajankulkuun ja sen hitauteen. Eräänä lauantai-iltana alkuvuodesta saimme tapetit huoneesi seinälle, ja kun yhdentoista aikaan myrskyiltana seisoimme keskellä tuota tyhjää huonetta, katsoimme toisiamme kyyneleet silmissä. Täällä sinä joskus tulet asumaan kanssamme.

Emme tiedä vielä kuka olet tai koska tulet. Mutta uskomme siihen, että ihmiset, jotka sinut tuntevat, tekevät parhaansa, jotta sinun tulevaisuutesi olisi paras mahdollinen. Meidän selvitystyömme on nyt tältä erää tehty ja on aika luottaa siihen, että vielä joku päivä matchauspöydällä me tulemme kohtaamaan sinun kanssasi.

 

-Emilia


Emilia on aloittanut ensimmäisen adoptioprosessinsa, joka suuntautuu kansainväliseen adoptioon.
Muihin kotimaan ja kv-odottajien kirjoituksiin

X