Sopivatko perhehoito ja adoptio samaan lauseeseen, kun puhutaan lastensuojelusta? Lastensuojelulain vahva tavoite on perheen jälleenyhdistämisessä, mutta kaikilla lapsilla ei tosiallisesti ole perhettä, johon voisi palata. Mikä on lapsen etu meidän aikuisten tunteiden ristiaallokossa?
Suomessa lastensuojelua ja adoptiota säätelevät erilliset lait. Lastensuojelulaki on jo iäkäs, sillä se uudistettiin kokonaisuudessaan viimeksi vuonna 2007. Tuolloin lain valmisteluasiakirjoissa tunnistettiin, että joissakin tilanteissa lapsen etu voisi edellyttää adoptiota pitkäaikaisen sijaishuollon sijaan. Adoptio on aina lastensuojelullinen toimi ja yksi mahdollinen lastensuojelun käytettävissä oleva väline, vaikka siitä ei olekaan säännöksiä lastensuojelulaissa. Todettiin, että näissä tilanteissa sovelletaan lakia lapseksiottamisesta eli nykymuodossaan adoptiolakia.
Väkilukuun suhteutettuna sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on Suomessa huolestuttavan korkea. Siksi tarvitaan moniäänistä keskustelua lapsen edusta. Adoptio ei ole eikä koskaan tule olemaan jokaisen perhehoitoon sijoitetun lapsen etu, mutta se voi olla joidenkin lasten ainoa mahdollisuus pysyvään ja turvalliseen perheeseen.
Adoptiolakien valmistelussa sijaishuollon ja adoption välistä suhdetta on käsitelty ensimmäisestä laista alkaen. Tuoreimmassa adoptiolain uudistuksessa vuonna 2012 säädettiin lapsen yhteydenpito-oikeuksien vahvistamisesta biologisiin vanhempiinsa eli niin kutsutusta avoimesta adoptiosta. Avoin adoptio tarkoittaa sitä, että adoption vahvistamisen yhteydessä voidaan sopia lapsen yhteydenpidosta biologiseen vanhempaansa adoption jälkeen, mikäli se katsotaan lapsen edun mukaiseksi.
Adoptiolakia valmistellessa mahdollisuuden avoimeen adoptioon arvioitiin voivan auttaa biologisia vanhempia harkinnassa lapsen adoptioon antamisesta ja toisaalta perhehoitajia harkinnassa lapsen adoptoimiseksi.
Näyttää kuitenkin siltä, ettei lain muutos ole merkittävästi lisännyt sijoitettujen lasten adoptioita. Adoptioperheet ry:n vuonna 2017 sosiaalityöntekijöille teettämän ja Lastensuojelun keskusliiton julkaiseman selvityksen mukaan vain 17 prosenttia vastaajista oli ottanut adoption puheeksi asiakkaansa kanssa. Vastaajat kokivat, että adoption puheeksi ottamista vaikeutti muun muassa tiedon ja käytäntöjen puute sekä se, ettei adoptiota nähty sijaishuollon vaihtoehtona. Moni vastaaja myös koki, ettei adoptiomahdollisuuden esiin tuominen kuulunut hänen toimenkuvaansa.
Jokaisella meillä on tarve kuulua johonkin, kuulua perheeseen. Tätä todistavat myös täysi-ikäisten adoptiot, jotka muodostavat noin kolmanneksen kaikista vuosittain vahvistettavista adoptioista (2020: 39 %). Täysi-ikäisen adoption voi vahvistaa vain sellaisten henkilöiden välillä, joiden suhde on ollut verrattavissa vanhemman ja lapsen suhteeseen adoptoitavan ollessa alaikäinen, kuten esimerkiksi sijaisvanhempaan tai sosiaaliseen vanhempaan. Valitettavasti mikään taho ei kerää tietoa, mitkä adoptioista on vahvistettu aikaisempaan sijaisvanhempaan.
Lapsen etua selvitettäessä on lapsen mielipide selvitettävä ja kuultava hänen toiveitaan. Perhehoidosta adoptoitu Emilia kertoi Perhehoito-lehden artikkelissa (6/2020, pdf aukeaa omaan ikkunaan) ihmetelleensä sitä, miksi hänen asioistaan päättävät vieraat ihmiset. Vauvana sijoitetun Emilian yhteydenpito biologisiin vanhempiin ei onnistunut yrityksistä huolimatta. Oikeus katsoi Emilian tilanteessa adoption lapsen edun mukaiseksi syntymävanhemman vastustuksesta huolimatta, koska 12-vuotiaalle tämä oli ainoa hänen tuntemansa perhe. Emilialle adoptiossa oli tärkeää sama sukunimi vanhempien kanssa ja se, että äiti ja isä saavat päättää hänen asioistaan.
Adoptiota harkittaessa on tärkeä huomioida koko perhe. Jos perheessä on biologisia, adoptoituja ja sijoitettuja lapsia, saattaa lasten erilainen ja muuttuva asema vaatia erityishuomiota. Aikuisen on tärkeä asettua lasten kokemusten äärelle? Mitä muutos tarkoittaa perheen lapsille sisaruskokemuksena tai perheeseen kuulumisen kokemuksena?
Sijoitettujen ja adoptoitujen lasten haasteet ovat hyvin samankaltaisia. Yhteiskunta tunnistaa näitä kuitenkin hyvin eri tavoin. Lastensuojelulaki turvaa sijoitetulle lapselle tietyt palvelut, mutta adoptiolaki ei erittele tukitoimia adoptoidulle lapselle. Vaikka lapsen ja vanhempien välinen juridinen asema muuttuisikin, lapsen arjen tarpeet pysyvät samana. Huolta voikin aiheuttaa tuttujen tukitoimien jatko ja perheiden nivelvaiheen ”epäselvyydet” liittyen esim. itsenäistymisvaroihin ja perhevapaisiin.
Toivomme kirjoituksen herättävän laajaa keskustelua lapsen edusta!
Tekstin ovat kirjoittaneet Anu Lehtosaari, Perhehoitoliiton lasten ja nuorten perhehoidon kehittämispäällikkö ja Jenny Nyman, Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja. Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen, toimeksiantosuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö. Molemmat yhdistykset ovat osa Monimuotoisten perheiden verkostoa.
Saman Emilian tarinasta on kirjoitettu myös Adoptioperheet-lehdessä 3/19 Emilia halusi pysyvän perheen
Lisää tietoa aiheeseen liittyen:
Laine, Sanna, Pösö, Tarja, Ujula, Tatu (2018): Adoptio lastensuojelussa – lukumääristä ja ominaispiirteistä. Yhteiskuntapolitiikka – lehti.
Koikkalainen Olli (2020): Emilian etu oli adoptio. Perhehoito-lehti. Linkki:
LSKL:n julkaisu Adoption asema lastensuojelussa
Tilastokeskuksen adoptiotilastoja
