Kotimaasta adoptoitu lapsi sulautuu yleensä helpommin muun väestön joukkoon kuin useimmat kansainvälisesti adoptoidut lapset. Kotimaan adoptio ei välttämättä tule esille ympäristön reaktioiden tai lapsen oman ihmettelyn kautta. Sosiaalityöntekijä Heli Reinikaisen mielestä näissä tapauksissa vanhemmilla on entistä suurempi vastuu puhua adoptioasioista lapsen kanssa. ”Se on adoptiovanhemmuuden merkittävin tehtävä”, Reinikainen linjaa.
Reinikainen rohkaisee puhumaan adoptiosta jo vauvalle: ”Tällöin saa rauhassa etsiskellä itselle sopivia sanoja ja puhumisen tapoja”. Samalla aikuinen tulee sinuiksi ja siten varmemmaksi adoption ja lapsen taustaan liittyvien asioiden kanssa. Jos lapsi tulee perheeseen vanhempana, on kertomisen lähtökohta erilainen. Lapselle on ehtinyt muodostua omakohtaisia mielikuvia elämästä syntymäperheessä tai sijaiskodissa. Lapsella saattaa myös olla yhteys biologiseen perheeseen tai sukuun. Silloin puhumisen tukena toimivat lapsen muistot, kokemukset ja ihmissuhteet.
Adoptiosta puhumisen periaatteita
Adoption käsittely on vuoropuhelua lapsen ja aikuisen kesken eli lapsen kanssa puhumista, lapselle puhumisen sijaan. Adoptiosta keskustelu on prosessi. Se ei ole kertaluonteinen ilmoitusasia, vaan aiheeseen täytyy palata aina uudelleen. Tavoitteena on auttaa lasta ymmärtämään taustaansa ja adoption merkityksiä. Adoptiosta tulee keskustella hieman eri tavoin ja eri sanoin lapsen eri ikä- ja kehitysvaiheissa. Loogisen ajattelun kehittyessä lapsi kaipaa hiljalleen lisää tietoa ja yksityiskohtia adoptiotarinasta. Pääasia on olla rehellinen ja puhua lapselle totta.
Reinikaisen kollega Päivi Partanen näkee lapsen kysymysten, kommenttien ja reaktioiden antavan vanhemmille vihjeitä, mitä lapsi ajattelee ja kuinka hän hahmottaa adoptioasian. Vanhemman tulee huomioida lapsen kehitystaso vastaamalla siihen, mitä lapsi kysyy. Jos aikuinen hämmentyy kysymyksistä, saattaa lapsi tulkita sen torjumiseksi. ”Lapselle on välityttävä selkeästi, että adoptiosta on lupa puhua, eikä siinä ole mitään kummallista”, Partanen alleviivaa.
Adoptiovanhemmilta aiheen käsittely edellyttää sensitiivisyyttä, avoimuutta, empaattisuutta ja ymmärrystä. Vanhempien on tärkeää oppia tunnistamaan ja sanoittamaan sekä omia että lapsen tunteita. ”Pienetkin lapset voivat löytää vanhemmistaan kipeitä kohtia. Aikuisen kannattaa harrastaa riittävää itsetutkiskelua, jotta hän tunnistaa kipupisteet ja pystyy työstämään niitä”, Reinikainen huomauttaa.
“Adoption käsittely on vuoropuhelua lapsen ja aikuisen kesken. Aiheeseen täytyy palata aina uudelleen.”
Aikuisen vastuulla on tuoda adoptioasioita esille. Reinikainen ehdottaa, että välillä vanhemman kannattaa ilmaista olevansa valmis juttelemaan. Lasta ei kuitenkaan pidä pakottaa keskusteluun. Partanen ja Reinikainen kehottavat vanhempia ottamaan adoption puheeksi lapsen kuullen ja samalla havainnoimaan, kuinka lapsi suhtautuu aiheeseen. Myös lapselta tulevia vihjeitä otollisesta keskusteluhetkestä kannattaa kuulostella.
Lapsen taustan kunnioitus
Lapsen biologisen taustan hyväksyminen ja kunnioittava suhtautuminen syntymävanhempia ja -sukua kohtaan on samalla lapsen hyväksymistä ja kunnioittamista. Reinikaisen mukaan adoptiovanhempien tulisi pyrkiä ymmärtämään syntymävanhempien tilannetta ja syitä, jotka johtivat lapsesta luopumiseen. Silloin aikuinen kykenee paremmin selittämään asian lapselle ja tukemaan häntä.
Jos lapsen taustassa on hyvin vaikeita asioita, saattaa vanhemmille tulla tarve suojata lasta tiedolta. ”Olen kuullut aikuisilta adoptoiduilta, että heille on arvokasta saada tieto taustastaan, oli se miten rankka tahansa. Kun tietää, niin asiaa voi alkaa työstämään”, Partanen valottaa. Partanen kuitenkin korostaa, että mitä vaikeammasta asiasta on kyse, sitä enemmän lapsi tarvitsee asian käsittelyyn aikuisen apua. Mikäli tieto tuntuu vanhemmasta liian vaikealta, tuen hakeminen asian läpikäymiseksi on tarpeen.
Reinikainen ja Partanen toteavat yhteen ääneen, kuinka tärkeää on kertoa lapselle, ettei syntymävanhemman luopumispäätös johdu lapsesta. Taustalla on aina biologisen vanhemman oma elämäntilanne. Usein tieto helpottaa lapsen oloa ja poistaa turhia fantasioita tai spekulaatioita. Vanhempien aktiivisuus lapsen taustan selvittämisessä on yksi osa perheen sisäistä avoimuutta. Reinikainen ja Partanen kannustavat perheitä hakeutumaan jälkipalveluun juuri silloin, kun lapsella tai nuorella on tarve saada lisätietoja taustastaan.
Joskus, lapsen toiveista huolimatta, biologinen vanhempi tai sukulainen ei vastaa yhteydenottopyyntöihin. ”Adoptiovanhemmat voivat silloin yhdessä lapsen kanssa miettiä ja pohdiskella vaihtoehtoisia syitä siihen, miksi syntymävanhempi ei pysty olemaan yhteydessä”, opastaa Reinikainen asian käsittelyssä. ”Aikuinen voi sanoa lapselle, että sinä olet nyt pettynyt ja minäkin olen sinun puolestasi. Onpa tämä harmillista, mutta mietitään, voitaisiinko yrittää sen sijaan: ”Hienoa, että sinä kuitenkin olet kiinnostunut.”
“Tavoitteena on auttaa lasta ymmärtämään taustaansa ja adoption merkityksiä.”
Välineitä adoption käsittelyyn
Vanhempien kokoama valokuva-albumi tai kirja lapsen elämäntarinasta helpottaa adoptiosta keskustelua. ”Vaikkei lapsi osaisi puhua, voi osoitella ja katsella. Siitä on helppo aloittaa”, Partanen mainitsee. Reinikainen kannustaa käyttämään myös lastenkirjoja puhumisen tukena. Kotimaan adoptiosta lastenkirjallisuutta ei ole, mutta kansainvälisestä adoptiosta kirjoja löytyy runsaasti, samoin kun erilaisuudesta. ”On erilaisia perheitä ja adoptioperhe on yksi siellä erilaisuuden joukossa”, Partanen kuvailee. Myös monet tv-ohjelmat antavat oivallisia aineksia vanhempien ja lapsen yhteisille keskusteluille.
Jos adoptio- ja syntymäperheen välillä säilyy jonkinlainen yhteys, tarjoaa se mahdollisuuksia adoption käsittelyyn lapsen kanssa. Reinikainen muistuttaa, että sijaisperheestä muodostuu monille lapsille tärkeä linkki lapsuuden varhaisvaiheisiin. Lapselle on merkityksellistä tietää, kuka häntä hoivasi ja rakasti ennen adoptioperhettä. Hoitoperheeltä adoptiovanhemmat saavat arvokasta tietoa puhumisen tueksi.
Parhaimmillaan myös adoptioperheiden vertaistapaamiset edistävät avoimuutta ja vanhempien kykyä käsitellä adoptiota. Samalla lapsi saa tilaisuuden tavata toisia adoptoituja lapsia. Mahdollisten sisarusten tuleminen perheeseen nostaa sekin adoption luonnollisella tavalla puheeksi. Yhtä oikeaa tapaa käsitellä adoptiota ei ole olemassa, vaan jokainen perhe saa luoda omat itselle mieluiset tavat. Aikuisten on lupa harjoitella, yrittää ja erehtyäkin. Pääasia on, että vanhemmilta löytyy halua puhua ja kuunnella sekä kykyä asettua lapsen tasolle pohdiskelemaan erilaisia näkökulmia.
Tutustu neliosaisen Adoptiosta puhuminen kotimaan adoptioperheissä -juttusarjan muihin kirjoituksiin:
- Löytöretkellä leikki-ikäisen kanssa
Adoptiosta puhuminen kotimaan adoptioperheissä 2/4 (julkaistu jäsenlehdessä 04/2013) - Hyväksyntää ja oivalluksia
Adoptiosta puhuminen kotimaan adoptioperheissä 3/4 (julkaistu jäsenlehdessä 01/2014) - Teini tarvitsee tukea
Adoptiosta puhuminen kotimaan adoptioperheissä 4/4 (julkaistu jäsenlehdessä 02/2014)
