Tampereen yliopiston sosiaalityön professorin Tarja Pösön tutkimuskohteena on lastensuojelu. Hän on tutkinut huostaanoton ja sijaishuollon teemoja sekä lasten edun ja oikeuksien toteutumista.
Sijoitettuja lapsia adoptoidaan Suomessa vähän. Syitä voivat olla muun muassa vanhemman suostumuksen puute, sijaisperheen saama tuki ja ammattilaisten tiedon puute sekä se, että adoptio ei ole lastensuojelun sijoitusvaihtoehto. Tampereen yliopiston sosiaalityön professori Tarja Pösön mukaan aiheesta on kuitenkin välttämätöntä keskustella.
– Lastensuojelulaissa ei mainita adoptiota, mutta adoptio voi olla yksi huostaanoton vaihtoehto lapsen elämän pysyvien olosuhteiden takaamiseksi.
Asiantuntijoiden tehtävä on arvioida, milloin adoptio voisi olla lapsen edun mukainen vaihtoehto.
Aihe on ajankohtainen, sillä lastensuojelulainsäädäntöä uudistetaan ja monenlaisia sitoumuksia tarkastellaan uudelleen. Lastensuojeluratkaisuissa halutaan pitää lapsen oikeuksia ja etua vahvasti esillä ja on havahduttu kysymään, voisiko adoptio olla joissakin tilanteissa lapsen oikeuksien ja edun mukainen ratkaisu. Pösö korostaa, että on tärkeää esittää tämä kysymys ja selvittää, millä ehdoilla ja edellytyksillä adoptio voisi olla sijoitusvaihtoehto.
Suomen lainsäädännössä ei myöskään tunneta pysyvää huostaanottoa, vaan huostaanoton perusteita tulee arvioida säännöllisesti. Tämä voi tuoda haasteita lapsen elämän pysyvyyteen sekä uskallukseen ja lupaan kiintyä. Pösö kuvailee, miten asiat aiheen ympärillä eivät ole mustavalkoisia, vaan niissä on valtavasti sävyjä. Täydellisen, kaikille sopivan ratkaisun löytäminen on vaikeaa. On tärkeää pohtia sitä, millä ehdoilla, kenelle ja missä tilanteissa ratkaisuja tulisi tehdä.
Päätöksiä ja perusteluja järjellä ja tunteella
– Adoptiossa ollaan koko ajan tekemisissä ainutkertaisten ihmissuhteiden, perhe- ja vanhemmuussuhteiden kanssa. On tärkeää tiedostaa myös järjen ja tunteen samanaikaisuus. Järkiperusteluilla voidaan jokin ratkaisu nähdä ehdottomasti parempana verrattuna johonkin toiseen vaihtoehtoon. Perhesuhteet tekevät aiheesta kuitenkin monimutkaisemman, ja tällöin pitää antaa oikeutus ja tilaa myös tunteille. Tarvitaankin tukikeinoja, jotka auttavat eri osapuolia pärjäämään ristiriitaisten tunteiden kanssa, sanoo Pösö.
Kotimaisissa adoptioissa suhde syntymävanhempiin ja -sisaruksiin ja koko biologiseen sukuun on enemmän läsnä kuin kansainvälisessä adoptiossa. Kun maantieteellistä etäisyyttä ei ole, voi avautua mahdollisuuksia, mutta myös uudenlaisia jännitteitä. Adoption ja huostaanoton eroksi mainitaan usein juuri pysyvyys, kun adoptiossa huoltajuus ja vanhemmuus siirtyvät täysin adoptiovanhemmille. Tarja Pösö muistuttaa, että tuskin koskaan kuitenkaan tapahtuu täydellistä siirtymää, koska juuret, historiat, muistot ja jäljet aikaisemmasta sukupolvesta kulkevat aina mukana.
Tukholman yliopiston sosiaalityön professori Bo Vinnerljung on seurannut ja tutkinut Ruotsissa kotimaan adoptiota verrattuna pitkäaikaiseen sijoitukseen. Hän toteaa, että vertailututkimusten mukaan adoptoidut lapset pärjäävät kaikilla tutkituilla mittareilla pitkäaikaisesti sijoitettuja paremmin. Tämä koskee myös sijoituksen kautta adoptoituja, silloinkin kun lapsi on ollut ennen adoptiota pitkään sijoitettuna.
Tarja Pösö nostaa esiin myös adoption päätöksentekoprosessien keston. Siinä missä lapsen ei tulisi joutua odottamaan kohtuuttomasti, samaan aikaan adoption muille osapuolille, varsinkin aikuisille, annetaan riittävästi aikaa miettiä ja muuttaa käsityksiään.
Tukea kaikille osapuolille
Tarja Pösö nostaa esiin keskusteluissa esitetyn huolen: jos adoptio on vaihtoehtona huostaanotolle, motiivina ovat säästöt ja resurssit. Adoptiossa vanhemmuus ja huoltajuus siirtyvät adoptiovanhemmille ja pois julkisen huollon puolelta, jolloin ei tarvittaisi sijaisperheiden tukitoimia, palkkioita tai korvauksia.
– Kansainvälisesti on olemassa esimerkkejä toisenlaisista ratkaisuista. Suomessakin adoptioperheille voitaisiin rakentaa tukijärjestelmä, joka mahdollistaisi psykososiaalisen ja taloudellisen tuen. Sijoitetun lapsen ja sijaisperheen tuen tarve ei poistu adoption myötä.
Pösön mukaan tärkein keskustelu koskee tietysti lapsen etua ja oikeuksia, mutta myös tuesta kaikille osapuolille olisi keskusteltava pikaisesti. Yhtenä huolena esiin on nostettu lastensuojelusta adoptoidun lapsen jälkihuolto-oikeuden menettäminen. Tuen tarve vaihtelee, mutta Pösö muistuttaa, että adoption elämänalueella ihmisten kokemukset ja elämänhistoriat voivat olla hyvin monenlaisia ja taustalla on usein poikkeuksellisen kuormittavia kokemuksia. Palveluja ja tukea tarjottaessa on tärkeää tunnistaa adoption erityispiirre.
Jotta adoptio olisi aidosti lapsen oikeuksien ja edun mukainen vaihtoehto, tarvitaan Pösön mukaan asiantuntijatiedon vahvistamista ja lisäämistä. Pösö korostaa lisäksi, että päätöksentekokäytäntöä on vahvistettava siten, että päätöksissä aidosti huomioidaan kaikki osapuolet. Lisäksi sekä lapset, syntymävanhemmat että adoptiovanhemmat tarvitsevat palvelu- ja tukijärjestelmän. Tarja Pösö muistuttaa, että adoptiovanhemmaksi ryhtyminen sitoo aikuista kannattelemaan lasta.
– Adoptiossa kyse ei ole adoptiovanhemman ratkaisuista, vaan adoptoidulla lapsella on aina lapsen edun myötä oikeuksia suhteessa adoptiovanhempaan.
Adoptioperheet ry ja Perhehoitoliitto ry julkaisivat Sijoituksesta adoptioon? – oppaan (PDF avautuu uuteen ikkunaan) vastamaan sosiaalityöntekijöiden, perhehoitajien ja syntymäperheiden tiedon tarpeeseen nimenomaan sijoitettujen lasten adoptioon liittyvissä kysymyksissä. Opas sisältää tietoa adoption puheeksi ottamisesta sekä sijaishuollon ja adoption nivelvaiheessa huomioon otettavista asioista.
