Adoptiopolku

Adoptioprosessi aloitetaan Suomessa aina adoptioneuvonnalla, ja kaikkien adoptiolasta toivovien avioparien ja yksinhakijoiden tulee käydä se läpi. Neuvonta kestää noin vuodesta puoleentoista vuoteen. Se on lakisääteistä ja sinulle saajana maksutonta.

Neuvontaan hakeutuessa ei tarvitse vielä olla varma adoption sopivuudesta itselle. Neuvonta ei vielä velvoita mihinkään.

Ota yhteyttä oman kotikuntasi sosiaalivirastoon, ja kysy miten adoptioneuvonta on järjestetty. Hoitaako kunta neuvonnan itse vai ostavatko palvelun toiselta kunnalta tai Pelastakaa Lapset ry:ltä. Adoptiolain mukaan neuvontaa antavan sosiaalityöntekijän pitää olla adoptioasioihin perehtynyt.

Kysy, onko adoptioneuvontaan jonoa. Odotusaika neuvontaan pääsemiseksi saattaa olla paikkakunnasta riippuen kuukausia, jopa yli vuoden.

Virallisen adoptioneuvonnan lisäksi hakijoiden kannattaa etsiä tietoa liittymällä yhdistyksiin, käymällä valmennuskursseilla, koulutuksissa ja tapaamisissa, jotka antavat samalla hyvän kontaktiverkoston tulevaisuutta silmällä pitäen. Nettisivuiltamme löydät paljon tietoa vanhemmuudesta.

Moni asia pitää kuvitella mielessään valmiiksi ja osata kypsästi selittää virallisille tahoille. Samaan aikaan täytyy valmistautua siihen, että kaikki meneekin aivan toisin kuin on suunniteltu. Kuinka sellaista osaa ja jaksaa? Jonkinlaista epäelämää, jossa moni asia, ajatus ja toive keskittyvät kauas tulevaisuuteen, niin harva lähelle.

Anna Pihlajaniemen kirjasta Adoptiomatka

Katso lisätietoja sivultamme Adoptiota harkitseva.

Lue odottajien kirjoituksia

Adoption lähtökohtana on lapsen edun turvaaminen. Lapselle pyritään löytämään sellaiset vanhemmat, jotka pystyvät vastaamaan hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa mahdollisimman hyvin. Se on lähtökohta, minkä vuoksi tulevia adoptiovanhempia arvioidaan niin tarkasti.

Adoptiotoimintaa säätelevät erilaiset lait ja kansainväliset sopimukset. Yhdessä lapsen edun kanssa ne asettavat adoptionhakijoille tiettyjä vaatimuksia esimerkiksi terveydentilan ja iän suhteen.

Neuvonta on yhteistyöprosessi, jonka aikana sosiaalityöntekijä selvittää adoptionhakijoiden valmiuksia adoptiolapsen vanhemmiksi. Samalla hakijoita valmennetaan adoptiovanhemmuuteen. Adoptioprosessi on vanhemmiksi haluaville ajattelu- ja kasvuprosessi. Sen aikana tarkastellaan erilaisia vanhemmuuteen vaikuttavia teemoja, kuten lapsuuskokemuksia, parisuhdetta, menetyksiä, kasvatuskysymyksiä ja lapseen liittyviä näkökulmia. Kotimaan adoptioissa adoptionhakijoiden lisäksi myös syntymävanhemmat saavat adoptioneuvontaa päätöksentekonsa tueksi.

Neuvontaprosessin aikana tavataan useamman kerran hakijoiden ja sosiaalityöntekijän kesken. Tapaamisissa käsitellään hakijan motiiveja adoptioon, taloudellinen tilanne, asuinolot, rikosrekisteritausta ja terveydentila, kartoitetaan elämänkatsomusta ja aikaisempia elämänvaiheita sekä ihmissuhteita.

Yksityisasioista keskusteleminen vieraan henkilön kanssa voi tuntua vaikealta, mutta voi toisaalta avata uusia näkökulmia ja valmistaa hakijoita adoptiovanhemmuuteen. Neuvonnan aikana perhe saa tietoa adoptioprosessista, adoptioon liittyvästä lainsäädännöstä ja oikeudellisista kysymyksistä.

Neuvonnan päätteeksi sosiaalityöntekijä kirjoittaa perheestä selvityksen (aikaisemmin käytettiin termiä kotiselvitys), joka käsittelee hakijoiden elämäntilannetta, adoptiomotiiveja ja kykyä adoptiovanhemmuuteen. Selvitys edustaa perhettä lupapäätöksen tekevälle adoptiolautakunnalle että kansainvälisessä adoptiossa lähtömaan viranomaisille ja kontaktille. Selvityksen tekevä ammattilainen toki kertoo kantansa hakijan/hakijoiden soveltuvuudesta adoptiovanhemmaksi. Siksi hyvän ja kattavan selvityksen tekemisessä ei kannata kiirehtiä, vaan paneutua siihen yhdessä huolella. Hyvänä lähtökohtana selvityksen sisällölle voisi pitää sitä, että sen voi antaa koska vain oman adoptoidun lapsensa luettavaksi. On hakijan oikeusturvan mukaista, että kotiselvitys on oikeellinen ja paikkansapitävä, eli selvityksen viimeistelyyn tulee panostaa ja pyytää tarvittaessa oleelliset korjaukset.

Kansainvälisen adoption hakijat valitsevat adoptiopalvelunantajan, joita on Suomessa kaksi: Interpedia ry ja Pelastakaa Lapset ry. Kotimaan adoptiossa sijoituksesta päättää joko kunta tai Pelastakaa Lapset ry, eli käytännössä pysytään neuvonnanantajan asiakkaana.

Sen jälkeen sekä kotimaasta että ulkomailta lasta toivovien tulee anoa adoptiolupa Valviran alaiselta adoptiolautakunnalta. Hakemuksen tekee palvelunantaja. Selvitys liitetään adoptiohakemukseen yhtenä liitteenä. Joskus adoptiolautakunta tarvitsee lisäselvityksiä. Tämä tietenkin viivyttää käsittelyä. Siksi onkin hyödyllistä käyttää paperien valmistelemiseen jo ensimmäisellä kierroksella hieman enemmän aikaa.

Adoptiolapsen odotusta sävyttävät erilaiset vaiheet ja monenkirjavat, laidasta laitaan heilahtelevat tunnetilat. Joskus odottaminen on toiveikasta ja helppoa, välillä raskasta ja sietämätöntä. Erilaiset pelot ovat tavallisia, sillä suuret elämässä tapahtuvat muutokset saattavat vaarantaa prosessin etenemisen. Adoptioprosessit kestävät yhä pidempään ja ennakoimattomuus tekee ajasta haasteellisen. Läheisiäkin voi hämmentää, kun vuodet vierivät, eikä lasta toiveista huolimatta ala kuulua. Läsnäolo ja halu kuunnella tukevat perhettä odotuksessaan. Välillä kannattaa kysäistä, kuinka perhe jaksaa tai mitä heille kuuluu.

Odottajana voit olla myös yhteydessä neuvonnanantajaan, ja pyytää tapaamista.

Mitä toiveita adoptiolapsesta voi esittää?, (video), toiminnanjohtaja Anu Uhtio 14.03.2013

Valviran tietoa adoptioprosessista ja luvan myöntämisestä.

Adoption terveydelliset esteet (STEM:n eettisen neuvottelukunnan lausunto 20.3.2015)

Kun adoptiolautakunnalta on saatu lupa, kotimaan adoptiossa hakijat jäävät odottamaan lasta. Prosessi kestää kokonaisuudessaan noin 3–5 vuotta, joskus jopa pidempään. Suomessa toteutuu vuosittain noin 30–50 niin sanottua vierasadoptiota, valtaosa lapsista on vauvaikäisiä. Syntymävanhemmilla on kahdeksan viikon harkinta-aika, jonka jälkeen he voivat tehdä päätöksen lapsensa luovuttamisesta adoptioon. Suurin osa lapsista viettää elämänsä ensimmäiset kuukaudet lyhytaikaisessa sijaisperheessä. Kotimaan prosessi päättyy jälkiseurantaan ja adoption vahvistamiseen.

Uuden adoptiolain myötä kotimaan adoptioissa on mahdollisuus myös niin kutsuttuun avoimeen adoptioon. Siinä vanhemmuus siirtyy syntymävanhemmilta adoptiovanhemmille, mutta lapsen siteet ja yhteydenpito biologiseen sukuun säilyvät.

Aikaisemmin kotimaan adoptioon ei vaadittu arviota eikä lautakunnan lupaa, joten siirtymävaiheen käytäntö saattaa vaihdella hieman kunnittain.

Kansainväliseen adoptioon päätyneet hakijat kokoavat tarvittavat asiakirjat kunkin luovuttavan maan ohjeiden mukaan ja lähettävät ne valitsemaansa maahan adoptiopalvelunantajan (Interpedia ry tai Pelastakaa Lapset ry) välityksellä. Keskimäärin adoptioprosessi kestää noin 2–5 vuotta, neuvonnan alusta lapsen saapumiseen. Adoptio vahvistetaan joko lapsen syntymämaassa tai Suomessa. Lapsen kotiuduttua adoptioneuvonta jatkuu jälkiseurantana.

Ulkomailta adoptoidaan Suomeen vuosittain noin 80–120 lasta. Nykyään noin 40 prosenttia Suomeen tulevista lapsista on yli 3-vuotiaita. Luovuttavien maiden lastensuojelu kehittyy jatkuvasti, joten adoptoitavat lapset ovat yhä vanhempia ja usein erityistarpeisia. Tarkoitus onkin, että lasten antaminen ulkomaille adoptioon on yksi vaihea maan historiassa kunnes oma lastensuojelu saadaan riittävään kuntoon.

Lapsiesityksen saaminen on hyvin tunteellinen hetki! Yleensä hakijat muistavat hyvin tarkkaan, missä olivat soiton tullessa.

Kotimaan adoptiossa lapsen voisi usein hakea vaikka tuntien sisällä. Jotkut hakijat käyvät ensin tapaamassa lasta sijoitusperheessä ja hakevat vasta seuraavana päivänä ennättääkseen tottua näin suureen elämänmuutokseen!

Kansainvälisissä adoptioissa käytännöt vaihtelevat siitä kuinka nopeasti lasta saa lähteä hakemaan tiedon saavuttua. Lentojärjestelyt, viisumit, rokotukset, poissaolo töistä ym. käytännön asiat vievät oman aikansa.

Ulkomailla saatetaan olla muutamasta päivästä pariin viikkoon.

Lakien ja kansainvälisten sopimusten yhtenä keskeisenä perusperiaatteena on se, ettei lapsi koskaan maksa mitään. Silti erityisesti kansainvälisestä adoptioprosessista hakijoille kertyy kustannuksia.

Erilaiset palvelut, asiakirjojen hankkiminen ja erityisesti hakumatka matkustus- ja majoituskuluineen voivat olla perheelle iso menoerä.

Paljonko adoptio maksaa ja mistä kustannukset muodostuvat? (video) haastateltavana Anu Uhtio, 19.3.2012

Jääkarhu saunassa – yhden isän kuvaus kv-hakumatkasta (nettiartikkeli 2013)

Vanhempien odotukset arjesta adoptiolapsen kanssa ja todellisuus eivät aina kohtaa. Lapsen kotiintulon jälkeisenä vuotena keskeisiä teemoja ovat kiintymyssuhteen muodostuminen, lapsen kiintyminen mahdollisesti vain toiseen vanhempaan, mahdollisten sisarusten välinen suhde ja mustasukkaisuus sekä lapsen aggressiivisuus, pelokkuus tai suru. Myös dissosiatiivisen lapsen ja traumataustaisen lapsen tukemiseen tarvitaan tukea ja valmennusta.

Adoptiossa vanhempien ja lapsen yhteinen elämä alkaa ikään kuin keskeltä tarinaa, ilman toteuttelua. Lapsella on oma historiansa ja elettyä elämää takana jo ennen adoptioperheeseen tuloa. Lapsen tausta ja adoptiota edeltäneet kokemukset ovat aina osa lasta ja perhettä. Tyypillistä on myös adoptoidun lapsen kokema tavallista suurempi tarvitsevuus vanhempiaan kohtaan. Ensimmäinen vuosi kotona on yleensä aika vaativa, kuten missä tahansa muussakin lapsiperheessä. Lapsen tulo muuttaa perheen rutiinit totaalisesti! Alkaa tutustuminen persooniin ja adoptoidulla lapsella tärkeä kiintymyssuhde alkaa rakentua adoptiovanhempaan, yleensä pariskuntienkin kohdalla lapsi kiinnittyy ensin voimakkaammin toiseen.

Ensimmäiset viikot on hyvä rauhoittaa vain tutustumiselle ilman suuria sukulaisvierailuja, niin riemukas asia kuin lapsen tulo perheeseen onkin. Tilanne on uusi koko perheelle, mutta erityisesti kansainvälisesti adoptoidulle lapselle kotiin tuleminen edustaa myös uutta kieltä, uutta ruokaa jne.

Kun kuulee lapsen odotuksesta tai lapsitiedon saapumisesta, kannattaa samalla sopia perheen kanssa, saako asiasta kertoa muille. Jos perhe haluaa jakaa asian aluksi vain läheisimpien kanssa, toivetta tulee kunnioittaa. Sama periaate pätee myös lapsen taustaan liittyviin asioihin. Vaikka vanhemmat juttelevat usein avoimesti adoptiosta lapsensa kanssa, perheen ulkopuolella he kertovat yksityiskohdista yleensä vain harkiten. Sillä tavalla vanhemmat varjelevat lapsensa yksityisyyttä, mikä on erityisen tärkeä asia adoptiolapsen kohdalla. Lapsi saa kasvaessaan itse kertoa adoptiosta kenelle haluaa ja sen verran kuin tahtoo.

Sosiaalisen median aikakaudella yksityisyydestä kiinni pitäminen on entistä tärkeämpää ja se velvoittaa adoptioperheen läheisiä. Innostuksen ja ylpeyden puuskassakaan lapsen kuvaa ei saa julkaista Facebookissa tai muissa sosiaalisen median palveluissa. Sama koskee myös muita lapsen ja perheen henkilökohtaisia asioita.

Kun lapsi on leikki-ikäinen, keskeiset kysymykset liittyvät päivähoitoon, mutta toisaalta myös suhteiden vahvistamiseen perheen sisällä.

Lapsen aloittaminen varhaiskasvatuksessa on aina sekä lapselle että vanhemmille iso askel. Adoptiolapsen erokokemusten ja hylätyksi tulemisen vuoksi vaiheeseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Varhaiskasvatukseen siirtyminen on lapselle ehkä ensimmäinen ero adoptiovanhemmistaan. Tilanne näyttäytyy lapsen silmin ehkä kaoottisena ja ennustamattomana. Kaikki tutut asiat katoavat lapsen ympäriltä. Aiempien kokemustensa perusteella lapsi saattaa pelätä tilanteen merkitsevän täydellistä eroa vanhemmista.

Valmisteltu, pehmeä aloitus luo lapselle turvallisuudentunnetta. Aikuisilta tilanne edellyttää sensitiivisyyttä lapsen tunteita ja kokemuksia kohtaan. Aloituksen onnistuminen heijastuu lapsen tuleviin erossa olo kokemuksiin vanhemmastaan. Adoptiolasta ei tule jättää valmistelematta ja totuttelematta vieraaseen hoitopaikkaan.

Lue lisää päivähoidosta ja varhaiskasvatuksesta.

Adoptoidun koulunkäyntiin liittyy tiettyjä erityispiirteitä, joita voit lukea opettajille suunnatulta koulu-sivultamme. Sieltä löydät tietoa mm. kiintymyssuhteen vaikuttamisesta oppimiseen.

Adoptoidulle lapselle on tyypillistä palapelimäinen kehitys, jolloin hänellä voi olla joitain taitoja, mitä muilla saman ikäluokan lapsilla ei ole, ja toisissa taas huomattavasti jäljessä muita ikäisiään.

On hyvä miettiä, onko oma lapsi valmis kouluun, jossa henkilökohtaista tukea ja huomiota on vähemmän kuin varhaiskasvatuksen puolella. Olisiko esimerkiksi esikoulun tuplaamisesta hyötyä? Tarvitseeko lapsi jotain tukitoimia?

Koulussa myös sosiaalisten taitojen merkitys korostuu, koska ryhmät ovat suurempia ja aikuisia on vähemmän säätelemässä lasten vuorovaikutusta.

Lue verkkoartikkelimme koulun aloituksesta.

Lapsen lähin yhteisö saattaa hieman muuttua, tai ainakin kasvaa kouluunmenon myötä. Avoimuus adoptiosta on hyvä asia, mutta kaikille ei tarvitse jakaa henkilökohtaisia yksityiskohtia. Miettikää yhdessä lapsen kanssa sopivia vastauksia mahdollisiin kysymyksiin perheestä ja lapsesta.

Rasismi koskettaa usein kansainvälisesti adoptoituja lapsia jo päiväkoti-iässä. Akatemiatutkija Anna Rastaan kirjoitus Rasismi ja antirasismi osana adoptioperheiden elämää (2017) auttaa ymmärtämään ilmiötä.

Murrosikä on kuohunnan aikaa myös adoptioperheissä. Joskus on vaikeaa erottaa, mikä johtuu adoptiotaustasta, mikä taas on normaalia ikäkauteen kuuluvaa irtiottoa vanhemmista.

Itsenäistyminen voi olla nuoresta pelottavaa, koska turvallisen kiintymyssuhteen luominen aikuisiin on saattanut olla haastavaa. Teini-iän tempuista huolimatta nuori toivoo aikuisen läsnäoloa ja kiinnostusta esimerkiksi hänen juuriinsa. Kavereista ja oman viitekehyksen löytymisestä tulee tärkeää, ryhmään kuuluminen ja muiden hyväksyntä on tärkeää. Vaikka nuori ei erottuisi perheestään ulkoisesti, erilainen tausta tulee kuitenkin aika ajoin esille ja pohdittavaksi. Kansainvälisesti adoptoitu nuori näkee oman erilaisuutensa ehkä jo peilista, ja saattaa joutua ottamaan vastaan koulussa tai lähiympäristössä loukkaavia kommentteja. Tämä tuo adoptiolapsen murrosikään oman lisähaasteensa. Oman identiteetin vähitellen vahvistuessa erilaisuudesta tulee nuorelle toivottavasti voimavara.

Kansainvälisesti adoptoitu nuorella saattaa olla ikäisiinsä verrattuna kielellisiä haasteita. Silloin on vaikea löytää sanoja abstrakteille tunteille ja omalle sisäiselle kaaokselle. Nuori saattaa reagoida aggressiolla ja puhumattomuudella. Sisäiset ristiriidat saattavat aiheuttaa alemmuudentunnetta, joka vuorostaan huonoimmassa tapauksessa johtaa vaaralliseen seuraan tai ennenaikaisten seksuaalisuhteiden aloittamiselle, koska nuori etsii hyväksyntää ja kelpoisuutta väärästä paikasta.

Adoptiolapsilla saattaa ilmetä joskus paljonkin ennen varsinaista murrosikää liian varhaisen puberteetin merkkejä. Tämä on hämmentävää niin lapselle itselleen kuin vanhemmillekin. Ilmiön tunnistaminen ajoissa on tärkeää ja siihen on saatavissa apua murrosiän estolääkityksestä.

Murrosikä (verkkoartikkeli)

Saman asian kokeneet, vertaiset, ovat korvaamattomia peilauskumppaneita, kun aikuinen uudessa elämänvaiheessa jälleen, tai kenties ensimmäistä kertaa, käsittelee adoptiota omasta näkökulmastaan.

Usein adoptoidun taustaan liittyy puuttuvia palasia, joihin ei kenties koskaan saa vastausta. Adoptio pohdinnan aiheena saattaa aktivoitua, kun aloittaa parisuhteen, sellainen päättyy tai adoptoitu perustaa oman perheen. Lapsi myös antaa puuttuvia paloja identiteettiin ja on usein ainoa tuttu biologinen sukulainen.

Olemme koonneet lisää tietoa aikuisille adoptoiduille sekä tarjolla olevasta vertaistuesta.

X