MattiK Jääkaappimme ovessa oli ensimmäisen lapsemme odotusaikana pehmosydän, jossa oli monelle tuttu runo: Ennen kuin sait alkusi minä halusin sinut. Ennen kuin synnyit minä rakastin sinua. Ennen kuin olit ollut täällä tuntiakaan olin valmis kuolemaan puolestasi.
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 1/16 Terveystieteiden maisteri, terveydenhoitaja Sanna Mäkipää kertoo tapaamisista adoptoitujen kanssa. Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Terveydenhoitaja-lehdessä 6/2015. Mäkipäälle myönnettiin kyseisen lehden vuoden parhaan artikkelin kunniakirja. Josef 3 … Lue lisää
Kun odotimme tytärtämme, emme osanneet arvatakaan, miten suloinen suomalainen tyttö sieltä loppujen lopuksi tulisikaan. Tyttö joka rakastaa ruisleipää, kaurapuuroa, Mannerheimin patsasta, Sibeliusta ja kansantanssiperinteestä kumpuavaa musiikkia. Meille olisi toki ihan sama, vaikka hän rakastaisi empanadaksia, paistettuja marsuja, sokerimaitoa ja tulivuorimaisemaa. Joitakin edellä mainittuja vain on hankalampi tarjota täältä Suomesta käsin, joten ei ihme, että lapsi imee vaikutteita sieltä, missä hän niille altistuu. Ja ei, emme ole intohimoisia Mannerheimin rakastajia. Tyttö nyt vain sattuu rakastamaan kaikkia patsaita, joita Helsingissä eteen tulee. Risto Rytin patsas on yhtä lailla kova juttu.
Olemme mieheni kanssa ajatelleet paljon tulevia lapsiamme. Haaveissamme on kaksi tai kolme omaa lasta, joista ensimmäistä odotamme tällä hetkellä kotimaan adoption kautta. Kotimaan adoptioon päädyimme, sillä koemme, että tässä vaiheessa elämäämme meillä on parhaimmat mahdollisuudet saada lapsi juuri tätä reittiä kulkemalla.
Vain toinen meidän perheestämme on tällä hetkellä vakituisesti töissä. Se aiheuttaa ajoittain pelkoa siitä, voiko tämä yleinen työllisyystilanteen notko vielä kääntyä meitä ja suuremman perheen kaipuutamme vastaan. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, mutta entä jos jatkossa tapahtuukin käänne huonompaan? Entä jos toinen meistä ei työllisty koskaan? Tai jos toiseltakin työt vähenevät niin merkittävästi, että loppuvat lopulta kokonaan? Monesti tuntuu, että ulkopuolinen ei ymmärrä, miten suuri pelko voi aiheutua jostain näin tavallisesta. Lomautettuja ja työttömiä on muitakin, ja Suomessa kyllä pärjää vaikkei töitä heti saisikaan. No, kyllä pärjää meidänkin mielestämme, mutta entä kun työttömyys voi todella vaikuttaa loppuelämäämme. Vähemmästäkin sitä välillä miettii, mitä tekisi, jos mahdollisen työttömyyden seurauksena menettäisi mahdollisuuden omaan lapseen.
Ja niin se päivä koitti. Päivä, joka täytti yli kahdeksan vuoden aikaiset haaveet. Saimme puhelun, joka pysäytti hetkeksi ajankulun ja jonka seurauksena lähdimme aivan uudenlaiselle matkalle, pienen tyttövauvan kotiinhakumatkalle. Siitä … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 3/15 Lapsella on oikeus nauttia kehostaan. Omien sukupuolielinten koskettelu liittyy lapsen terveeseen kehollisuuteen, mutta pakonomaisena se voi vaikeuttaa arkea. Lapsi on luonnostaan utelias ja haluaa … Lue lisää
Olen jollain tavalla aina vaistonnut, etten tulisi saamaan biologisia lapsia, eikä biologisuus ole tärkeältä tuntunutkaan. Kun sitten mieheni kanssa huomasimme, että nopeinta reittiä meistä ei vanhempia tule, oli päätös adoptioon ryhtymisestä helppo. Varsinkin kun vuoden verran syömäni ”kevyemmät” hormonit toimittivat lähinnä ehkäisypillerien virkaa aiheuttaen ainaisen ärsyyntymisen, näin lievästi ilmaistuna.
Tasapainoinen arki on pienistä asioista kiinni; syöminen, ulkoilu, yhdessä leikkiminen, nukkuminen, tuttujen ja sukulaisten tapaaminen ja niin edelleen. Useimpiin näistä asioista liittyy jokin aikataulu, jolloin aletaan puhua rutiineista, perusturvallisuuden selkärangasta.
2017 istun yksin saaristossa. Tuijotan mäntyä, jonka tyvi on mutkalla. Puu on paksu, vahva ja hyvinvoiva, ja se korottaa korkeana taivasta kohti, mutta ensimmäinen metri on kaksin kerroin. Mietin, että mäntyhän on kuin minä! Sen alkutaival on ilmeisesti ollut rankkojen tuulien koettelema, mutta jossain vaiheessa se sai elämästä kiinni ja kasvoi vahvaksi.
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 2/15 Adoptiolapsi on oppinut suojaavia mekanismeja välttääkseen hylkäämistä ja torjumista. Näitä omaksuttuja käyttäytymismalleja voi onneksi korjata ja tilalle opetella uusia toimivampia – vielä aikuisiässäkin. Kiintymysmallit … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 2/15 Kotimaasta adoptoidun Miikan elämästä riittäisi aineksia koko illan elokuvaan. Pääroolissa olisi ammattinäyttelijä ja käsikirjoituksessa runsaasti biologisen ja adoptiosuvun riemukkaita joukkokohtauksia – ja rakkautta. Kun … Lue lisää
Odotamme tällä hetkellä tietoa hyväksynnästämme kohdemaan jonoon. Kohdemaammekin on vaihtunut odotuksen aikana, ja tyttäremme saa toivottavasti siskon tai veljen samasta synnyinmaasta kuin on itsekin lähtöisin. Vuorovaikutusasia nousi mieleeni, kun vierailimme … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 4/14 Adoptio ei ole vain traumoja ja haasteita vaan myös uusi mahdollisuus. Menneisyyden haavoja ei kannata jäädä nuolemaan yksin. Lapsen persoonallisuus kehittyy vuorovaikutuksen kautta, ja … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 4/14 Mridula Koshy rikkoo perinteisten adoptiotarinoiden juonikaavoja. Lehtemme haastattelussa hän raottaa kirjansa kansia ja ravistelee adoptiomaailman myyttejä. Olet käsitellyt adoptiota kirjoissasi. Muuttuivatko omat käsityksesi adoptiosta, … Lue lisää
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 4/14. Teksti: Meija Eller Kiintymyssuhdehäiriöstä kärsivä lapsi kaipaa vierelleen leikkisää, hyväksyvää, uteliasta ja empaattista vanhempaa. Avain parempaan suhteeseen löytyy yhteisestä ajasta ja saman tunnetilan löytymisestä. … Lue lisää
Luin Mannerheimin Lastensuojeluliiton internetsivuja, joilla sanottiin, että vanhemmuus on elinikäinen tehtävä, ennustamaton ja rikas seikkailu. ”Ensimmäistä lastaan odottava mies tai nainen on kasvamassa vanhemmaksi. Onneksi ihmiselle on annettu yhdeksän kuukautta aikaa kypsyä ajatukseen, että hänestä tulee isä tai äiti.” Adoptiossa vanhemmilla on ollut vuosia aikaa kypsyä ajatukseen vanhempana olemisesta. Meillä tämä taival on kestänyt adoption neuvonnan alkamisesta lähtien eli jo kolme ja puoli vuotta. Olemmeko kuitenkaan yhtään valmiimpia vanhemmiksi kuin ne, jotka valmistautuvat siihen yhdeksän kuukautta? Luulen, että vanhemmuus yllättää jokaisen sinä päivänä, kun lapsi on ensimmäisen kerran omassa sylissä, vaikka tilanteeseen olisi valmistautunut vuosia.
Tätä kirjoittaessa olen ollut isänä kuukauden vajaa tuhat päivää. Jokainen noista päivistä on ollut minulle isänpäivä ja virallisia isänpäiviä tuolle ajalle on mahtunut kaksi. Toisena niistä sain lahjaksi päiväkodissa askarrellun hellyttävän salkun. Nämä reilut kaksi vuotta ovat olleet varsinaista isänä olon korkeakoulua, joka jatkuu ja jatkuu. Maisteriksi tuskin valmistutaan koskaan, koska lisäopinnoille ei loppua näy.
Tämä vuosi on antanut rohkaisua toiselle odotuksellemme. Saimme todistaa kahden lapsen saapumista tuttavapiiriimme Etelä-Afrikasta, joka on näillä näkymin myös meidän perheemme todennäköisin kohdemaa. Toiseen perheeseen lapsi tuli ensimmäisenä lapsena, toiseen toisena lapsena. Jälkimmäisen perheen kuulumiset kiinnostavat erityisen paljon, sillä olemme nyt hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin he aiemmin. Onkin mukava kuulla, miten sisarusten yhteiselo lähtee käyntiin ja miten lapsen tulo vaikuttaa perheen dynamiikkaan.
Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 3/14. Teksti: Päivi Suutari Osittainen hoitovapaa Vanhemmalla on mahdollisuus osittaiseen hoitovapaaseen, jos työsuhde on jatkunut yhteensä kuusi kuukautta viimeisten 12 kuukauden aikana. Yksityiskohdista sovitaan aina … Lue lisää
