Olet mitä näet

Kun odotimme tytärtämme, emme osanneet arvatakaan, miten suloinen suomalainen tyttö sieltä loppujen lopuksi tulisikaan. Tyttö joka rakastaa ruisleipää, kaurapuuroa, Mannerheimin patsasta, Sibeliusta ja kansantanssiperinteestä kumpuavaa musiikkia. Meille olisi toki ihan sama, vaikka hän rakastaisi empanadaksia, paistettuja marsuja, sokerimaitoa ja tulivuorimaisemaa. Joitakin edellä mainittuja vain on hankalampi tarjota täältä Suomesta käsin, joten ei ihme, että lapsi imee vaikutteita sieltä, missä hän niille altistuu. Ja ei, emme ole intohimoisia Mannerheimin rakastajia. Tyttö nyt vain sattuu rakastamaan kaikkia patsaita, joita Helsingissä eteen tulee. Risto Rytin patsas on yhtä lailla kova juttu.

Tavallinen suomalainen perhe

Olemme mieheni kanssa ajatelleet paljon tulevia lapsiamme. Haaveissamme on kaksi tai kolme omaa lasta, joista ensimmäistä odotamme tällä hetkellä kotimaan adoption kautta. Kotimaan adoptioon päädyimme, sillä koemme, että tässä vaiheessa elämäämme meillä on parhaimmat mahdollisuudet saada lapsi juuri tätä reittiä kulkemalla.

Lenkkeillen kohti vanhemmuutta

Vain toinen meidän perheestämme on tällä hetkellä vakituisesti töissä. Se aiheuttaa ajoittain pelkoa siitä, voiko tämä yleinen työllisyystilanteen notko vielä kääntyä meitä ja suuremman perheen kaipuutamme vastaan. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, mutta entä jos jatkossa tapahtuukin käänne huonompaan? Entä jos toinen meistä ei työllisty koskaan? Tai jos toiseltakin työt vähenevät niin merkittävästi, että loppuvat lopulta kokonaan? Monesti tuntuu, että ulkopuolinen ei ymmärrä, miten suuri pelko voi aiheutua jostain näin tavallisesta. Lomautettuja ja työttömiä on muitakin, ja Suomessa kyllä pärjää vaikkei töitä heti saisikaan. No, kyllä pärjää meidänkin mielestämme, mutta entä kun työttömyys voi todella vaikuttaa loppuelämäämme. Vähemmästäkin sitä välillä miettii, mitä tekisi, jos mahdollisen työttömyyden seurauksena menettäisi mahdollisuuden omaan lapseen.

Sängyn paikkaa miettiessä

Olen jollain tavalla aina vaistonnut, etten tulisi saamaan biologisia lapsia, eikä biologisuus ole tärkeältä tuntunutkaan. Kun sitten mieheni kanssa huomasimme, että nopeinta reittiä meistä ei vanhempia tule, oli päätös adoptioon ryhtymisestä helppo. Varsinkin kun vuoden verran syömäni ”kevyemmät” hormonit toimittivat lähinnä ehkäisypillerien virkaa aiheuttaen ainaisen ärsyyntymisen, näin lievästi ilmaistuna.

Hyvinvointi koostuu pienistä palasista

Tasapainoinen arki on pienistä asioista kiinni; syöminen, ulkoilu, yhdessä leikkiminen, nukkuminen, tuttujen ja sukulaisten tapaaminen ja niin edelleen. Useimpiin näistä asioista liittyy jokin aikataulu, jolloin aletaan puhua rutiineista, perusturvallisuuden selkärangasta.

Miikan Mielestä – Pistokkaista juurtuviksi

2017 istun yksin saaristossa. Tuijotan mäntyä, jonka tyvi on mutkalla. Puu on paksu, vahva ja hyvinvoiva, ja se korottaa korkeana taivasta kohti, mutta ensimmäinen metri on kaksin kerroin. Mietin, että mäntyhän on kuin minä! Sen alkutaival on ilmeisesti ollut rankkojen tuulien koettelema, mutta jossain vaiheessa se sai elämästä kiinni ja kasvoi vahvaksi.

Lastenkodista lavalle

Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 2/15 Kotimaasta adoptoidun Miikan elämästä riittäisi aineksia koko illan elokuvaan. Pääroolissa olisi ammattinäyttelijä ja käsikirjoituksessa runsaasti biologisen ja adoptiosuvun riemukkaita joukkokohtauksia – ja rakkautta. Kun … Lue lisää

Adoptiovanhemmat synnytysvalmennuksessa

Tämä vuosi on antanut rohkaisua toiselle odotuksellemme. Saimme todistaa kahden lapsen saapumista tuttavapiiriimme Etelä-Afrikasta, joka on näillä näkymin myös meidän perheemme todennäköisin kohdemaa. Toiseen perheeseen lapsi tuli ensimmäisenä lapsena, toiseen toisena lapsena. Jälkimmäisen perheen kuulumiset kiinnostavat erityisen paljon, sillä olemme nyt hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin he aiemmin. Onkin mukava kuulla, miten sisarusten yhteiselo lähtee käyntiin ja miten lapsen tulo vaikuttaa perheen dynamiikkaan.

Adoptioperheet ry
Kalevankatu 16,
00100 Helsinki