MattiK

Adoptiolupaa odotellessa ajatukset lentävät yhä useammin lastenhuoneesta kauas Uralin taakse. Lastenhuoneessa kauhistelen, miten sinne mahtuisi vielä toisen lapsen lelut ja vaatteet. Ajatusketju jatkuu mietintöihin lapsen sukupuolesta ja iästä. Mitä isoveljen pieneksi käyneitä vaatteita säästän? Voisiko tyttökin istua sinisellä potalla? Mitä veisimme tuliaisiksi, kun pääsemme lapsen luo? Lasken päiviä, viikkoja, kuukausia ja arvuuttelen, milloin pääsemme katsomismatkalle. Ajatukset päässä sulautuvat sopaksi, ja palaan arkeen saamatta mihinkään vastauksia. On vielä siedettävä odottamisen epämääräisyyttä.

Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi vuosi sitten Venäjältä saapunut pian 5-vuotias hurmuripoika, jonka kanssa olen kotona vuoden loppuun asti. Alun perin halusimme adoptoida sisarukset, mutta lopulta päädyimme odottamaan yhtä lasta kerrallaan. Sisarus on silti pysynyt koko ajan mielessämme, ja nyt saimme luvan aloittaa uuden prosessin.