Tässä kirjoituksessamme pohdiskelemme avoimuutta. Siitä puhutaan nyky-yhteiskunnassa paljon, mutta mitä se voisi tarkoittaa adoption yhteydessä? Mistä asioista kannattaa olla avoin ja kenelle? Mikä on sopivasti?
Ensimmäisenä tulee mieleen valmennuskurssillakin esiin noussut näkökulma avoimuudesta lasta kohtaan. Entisaikaan adoptiolapsen koko tausta koetettiin
häivyttää tai jopa kieltää. Koko asia lakaistiin maton alle. Lapsi menetti synnyinmaansa kansallisuuden Suomeen tullessaan. Siitä ei varmastikaan seurannut mitään hyvää. Nykyisin tavat ovat onneksi muuttuneet. Mitä avoimemmin lapsi tietää taustastaan ja toisesta kotimaastaan, sen parempi – näin ainakin me ajattelemme. Kun asioista puhuu, niistä tulee tavallisia. Ei jotakin mystistä tai ikävää, joka pitäisi pitää pimennossa.
Tiedossamme on tapauksia, joissa sukuun on adoptoitu kotimaasta lapsi, jolle oma adoptiotausta on selvinnyt vasta aikuisiällä. Siitä on seurannut paha identiteettikriisi. Kansainvälisessä adoptiossa kukaan ei salailua nykyisin onneksi ehdotakaan – eikä se tietysti olisi mahdollistakaan, jos lapsi on perimältään erilainen kuin me vaaleat suomalaiset.
Meille on ollut alusta asti selvää, että jos lapsen on mahdollista säilyttää synnyinmaansa kansalaisuus, ilman muuta haluamme sitä. Alusta alkaen olemme myös ajatelleet, että haluamme kertoa lapselle hänen taustastaan niin paljon kuin tiedämme ja niin kuin hänen kehitystasoonsa nähden on kulloinkin sopivaa. Silloin lapsen on epäilemättä helpompaa miettiä, kuka oikeastaan on.
Mistä asioista kannattaa olla avoin ja kenelle? Mikä on sopivasti?
Lähipiirillemme olemme kertoneet adoptioaikeista heti prosessin alkuvaiheessa. Kun vastaanotto oli niin iloinen kuin se oli, avoimuus kannatti ehdottomasti. Toki silläkin on rajansa: niin meillä kuin tulevalla lapsella on oikeus yksityisyyteen. Emme muutenkaan ole ihmisiä, jotka jakaisivat sosiaalisessa mediassa estottomasti kaiken elämästään. Siksi meillä ei liene aikanaan vaikeuksia miettiä, minkä verran jaamme perheestämme ”kaikelle kansalle”.
Avoimuus auttaa myös käytännön asioissa. Meidän molempien työnantajat tietävät jo, mitä elämässämme on meneillään. Kun kerroimme, molemmat suhtautuivat
kannustavasti. Kun työnantaja tietää, mitä on tulossa, sekin osaa varautua tulevaan hakumatkaamme ja vanhempainvapaisiin etukäteen.
Valmennuskurssilta tarttui mukaamme monta hyvää ajatusta ja oppia. Sieltä löytyi myös yhteys, joka on varmasti iso voimavara lapsen joskus saapuessa: yhteys muihin adoptiovanhempiin. Eri asiat sopivat eri yleisölle. Vertaisryhmässä on varmasti mahdollista olla perhe-elämässä ilmenevistä haasteista aivan eri tavalla avoin kuin sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä omasta kokemuksesta, mistä puhutaan.
Vertaistuki on varmasti hieno juttu myös lapselle ja lapsille. Olemme jo saaneet kutsun yhteisleikkeihin, ”play dateseille”, meitä lähellä asuvan myös adoptioprosessissa olevan pariskunnan luokse, vaikka kummallakaan parilla ei lapsia perheessä vielä ole. Niitä hetkiä odotamme jo innolla. Niissä sekä lapset että vanhemmat voivat puhua avoimesti keskenään.
– Helena ja Jaakko
Helena ja Jaakko odottavat ensimmäistä lastaan kansainvälisen adoption kautta. He vuorottelevat lehtemme kolumnistina toisen odottajan kanssa. Tämä juttu on julkaistu Adoptioperheet -lehdessä 3/22.
Täältä pääset lukemaan muita kotimaan ja kv-odottajien kirjoituksia
Jos sinä etsit itsellesi sopivaa vertaisverkostoa, tutustu verkkokalenterimme tapahtumiin, ja toimintaamme adoptiovanhemmille. Myös adoptoiduille on omaa tarjontaa!
Jos haluat tietää lisää adoptioprosessista, klikkaa sivuillemme adoptiopolku tai adoptiota harkitsevalle!
