Kiikarissa dna-juuret

Testin tekemisen tulisi aina lähteä adoptoidun omasta kiinnostuksesta. Sekä jälkipalvelun tarjoajat että asiantuntijat suosittelevat dna-testejä täysi-ikäiselle tai ainakin sen ikäiselle nuorelle, joka ymmärtää niistä saatavan tiedon luonteen ja tietoturvakysymykset. Lähisukulaisten löytämisessä dna-testi on perinteistä sukututkimusta täydentävä keino. Eri keinoja yhdistämällä on saatu läpimurtoja etsinnöissä Suomessa, mutta ulkomailla se on vaikeaa.

Suuri osa tähän mennessä testatuista on amerikkalaisia, joilla on eurooppalaiset juuret, joten muiden on vaikeampi löytää osumia. Dna-testistä saa suuntaa antavia viitteitä maantieteellisistä juurista ja riskistä perinnöllisiin sairauksiin. Dna-testejä tarjoavia yrityksiä on satoja. Niiden ansaintalogiikka perustuu sekä kuluttajatestien myyntiin että dna-datan myyntiin eteenpäin. Dataa käytetään tutkimuksessa ja markkinoinnissa muun muassa vakuutusyhtiöissä ja lääkeyrityksissä. Historioitsija ja tietokirjailija Ira Vihreälehto jäljitti dna-testien avulla tuntemattomana pysyneen isoisänsä Venäjältä. Hän teki itse testin kaikissa suosituimmissa palveluissa ja sai kaikista venäläisiä osumia. Jos etsii lähisukulaista, kannattaakin Vihreälehdon mukaan tehdä kaikkien suosituimpien yritysten testit.

Osaan palveluista voi myös syöttää toisen palvelun testitulokset. Toisaalta tietoturvanäkökulmasta monen eri palvelun käyttö lisää riskiä tietomurtoihin tai tietojen siirtymiseen kolmansille osapuolille, vaikka yrityskaupassa. Tiedon käsittelylle ei ole yhtenäistä kansainvälistä sääntelyä, eivätkä yritysten tietoturvalupaukset välttämättä pidä ajan saatossa. Suomen laissa oikeus perimätietoon on vahva. Tietoturvakysymykset voivat epäilyttää myös mahdollisia sukulaisia, joilta dna-testiä pyytää. Jos Suomesta löydetyt mahdolliset sukulaiset eivät suostu dna-testiin, edesmenneen henkilön kudosnäytettä voi pyytää käräjäoikeudesta sukututkimuksen perusteella. Jos kudosnäytettä ei ole tallessa, on Vihreälehdon mukaan Suomessa avattu asian vuoksi hautoja oikeuden päätöksellä.

Etnisyyteen ja perinnöllisiin sairauksiin liittyvä tieto ei ole aukotonta

Dna ei valehtele eli sukulaisuusosumiin voi luottaa, kertoi tutkijatohtori Anna Rönkä. Testit ilmoittavat yhteisen dna:n määrän, josta voi päätellä sukulaissuhteen läheisyyden. Biologisten vanhempien ja sisarusten kanssa yhteistä dna:ta on noin 50 prosenttia, isovanhempien, tätien, setien, sisarusten lasten ja puolisisarusten kanssa noin 25 ja serkuksilla noin 7–14 prosenttia. Dna:sta tehdyt päätelmät etnisyydestä ja sairausriskeistä ovat sen sijaan todennäköisyyksiä ja arvioita. Eri palvelut määrittelevät etniset ryhmät eri tavoin, ja niillä on eri tietokannat.

Etninen tieto voi siis parhaimmillaan johdattaa oikeaan maantieteelliseen suuntaan, mutta tieto ei ole absoluuttista. Eri populaatioilla maailman eri kolkilla voi olla samanlaisia geneettisiä ominaisuuksia, ja esimerkiksi kansanvaellukset ovat sekoittaneet populaatioita. Geenitiedosta tulee jatkuvasti uutta ymmärrystä, analyysimenetelmät kehittyvät ja tietokannat kasvavat. Tieto sairauksien syntymekanismeista ja riskeistä kehittyy. Tieto alttiudesta jollekin sairaudelle voi motivoida esimerkiksi elämäntapamuutoksiin, mutta on virheellistä ajatella, että olisi turvassa joltakin taudilta. Vain osa esimerkiksi syöpiin liitetyistä geeneistä kuuluu raporttiin, eivätkä kuluttajatestit täytä kliinisiä standardeja.

Biologisen suvun lähestyminen vaatii aina sensitiivisyyttä.

Suvun vaietut asiat

Ira Vihreälehdon suvussa liikkui huhu, jonka mukaan isoisä oli 1940-luvulla sotavankina Suomessa, ja Vihreälehdon isä syntyi suhteesta keittäjänä toimineeseen isoäitiin. Viiden vuoden etsinnöissä ratkaisevaa oli venäläisen median kiinnostus ja Vihreälehdon haastattelut kahdessa tv-ohjelmassa, jotka johtivat yhteydenottoon. Vihreälehto kohdisti etsinnät samalla alueella olleeseen 15 sotavankiin, joista kuusi hän ehti löytää. Hän on kirjoittanut etsinnästä kirjan Tuntematon sotavanki, sillä hän halusi purkaa sotavankien ja suomalaisten suhteisiin liittyvää häpeän leimaa. Nykytilanteessa etsintä Venäjällä pitäisi Vihreälehdon mukaan tehdä välittäjähenkilön avulla.

Dna-testien käyttöä vaikeuttaa Venäjän kielto lähettää näytteitä länsimaisiin yrityksiin. Suomessa vallitseva vaikenemisen kulttuuri saattaa vaikeuttaa etsintöihin lähtemistä, sillä tarvetta penkoa vaiettuja salaisuuksia ei aina ymmärretä. Löydetty sukulainen muuttaa mielikuvan oman suvun palapelistä. Se herättää tunteita ilosta suruun ja käynnistää oman identiteetin pohdintaa. Usein etsintä myös aktivoi hylkäämisen traumaa. Läheisten tuki on tärkeää, ja adoptiovanhemmille kannattaa puhua avoimesti etsintöihin liittyvistä tunteista ja tarpeista.

Geenitiedosta tulee jatkuvasti uutta ymmärrystä, analyysi menetelmät kehittyvät ja tieto kannat kasvavat.

Mitä lisääntyneestä tiedosta voi seurata?

Jos etsintä onnistuu, miten löydettyyn kannattaisi ottaa yhteyttä? Löytämisen jälkeen alkaa pohdinta siitä, miten uuden suvun kanssa kommunikoidaan, ja millaiseksi suhde muodostuu. Biologisen suvun lähestyminen edellyttää aina sensitiivisyyttä. Vihreälehto suosittaa lähestymistä kirjeellä, jotta vastaanottaja voi sulatella tietoa. Kannattaa myös varautua torjuntaan. Adoptoidun identiteetti voi muuttua, mutta vaikutus on suuri myös löydetyn sukulaisen identiteettiin, sosiologi ja geenitieteen eettisyyden tutkija Karoliina Snell painotti webinaarissa.

Synnyinmaan kulttuuri ja käytännöt tulee ottaa huomioon. Naisen asema voi olla vaikea, ja esimerkiksi tieto aviottomasta lapsesta tai adoptioon luovuttamisesta voivat johtaa hankaluuksiin yhteisössä. Maailmassa on monia vähemmistöryhmiä, syrjintää ja autoritaarisia hallintoja. On hyvä tiedostaa, että omat juuret voivat liittyä syrjittyyn vähemmistöryhmään. Maailma ja poliittiset näkemykset eivät pysy samanlaisina kuin nyt. Emme tiedä, mihin kaikkeen geenitietoa tullaan käyttämään. Adoptoidut ja adoptioperheet eivät jää yksin juurten etsimisen kanssa. Adoption jälkipalvelu auttaa juuriin liittyvissä pohdinnoissa ja tarjoaa apua synnyinmaan adoptioviranomaisten kontakteissa.