Kotimaan adoptio sisältää joitain ominaispiirteitä, vaikka samaistuttavaa löytyykin kansainvälisestä adoptioprosessista. Kotimaan adoption kautta kodin löytää noin 30–50 lasta vuodessa. Lukumäärä on pysynyt samalla tasolla vuosia.
Suomesta on annettu lapsia adoptioon ulkomaille vielä niinkin myöhään kuin 1970-luvulla. Samalla vuosikymmenellä voimaan tulleet aborttilaki ja laki päivähoidosta muuttivat yhteiskunnallista tilannetta niin, että yhä harvemman piti luopua lapsestaan.
Kotimaan adoptioon annetaan vuosittain noin 30–50 lasta ns. vieraslapsiadoptioon (=muut kuin perheen sisäiset adoptiot). Nykyisen adoptiolain myötä myös kotimaan adoptiossa pitää käydä läpi sosiaaliviranomaisen antama adoptioneuvonta ja hakea Valviralta adoptiolupaa, jotta voidaan harkita adoptiovanhemmaksi.
Kotimaan adoptiossa tiedetään yleensä hyvin biologisen vanhemman taustasta, elämäntilanteesta ja terveydentilasta. Kotimaan adoptiossa on mahdollisuus kuulla lapsesta luopuvan vanhemman toiveita tulevasta perheestä, ja niitä pyritään toteuttamaan mahdollisimman hyvin.
Valmius yhteydenpitoon, esimerkiksi kirjeitse tai tavaten, selvitetään aina ja voi olla ehtona tietyn lapsen sijoittamiselle. Lapsen oikeuteen pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaan viitataan avoimena adoptiona.
Avoin adoptio
Avoin adoptio tarkoittaa eriasteista yhteydenpitoa ja avoimuutta adoptoidun lapsen ja syntymäperheen välillä. Adoptiolakiin avoin adoptio on kirjattu seuraavasti:
Alaikäisellä adoptiolapsella on oikeus tavata aikaisempaa vanhempaansa tai pitää tähän muulla tavoin yhteyttä.
– Adoptiolaki 22/2012
Käräjäoikeudessa vahvistettava sopimus voi koskea vain yhteydenpitoa syntymävanhempaan (tai aikaisempaan adoptiovanhempaan), vaikka käytännössä yhteyksiä pidetään myös sisaruksiin, isovanhempiin ym. sukulaisiin. Lapsen ollessa pieni adoptioperheellä on suuri merkitys yhteydenpidon järjestymisessä.
Sopimus edellyttää osapuolten keskinäistä yhteisymmärrystä, ja se arvioidaan aina lapsen edun näkökulmasta. Tuomioistuin vahvistaa yhteydenpitosopimuksen tarvittaessa.
Vaikka avoin adoptio käräjäoikeuden vahvistamana käytäntönä on melko harvinainen, on varsinkin kotimaisissa adoptioissa usein avoimia käytäntöjä. Yhteyttä syntymävanhempiin saatetaan pitää yllä eri tavoin adoptioneuvonnan antajan avustamana tai osapuolten keskinäisillä järjestelyillä.
Syntymävanhemman kanssa voidaan esimerkiksi järjestää tapaamisia säännöllisin väliajoin. Tapaamisiin voi osallistua muitakin läheisiä, kuten lapsen isovanhemmat tai sisarukset. Yhteydenpito voi muuttaa muotoaan lapsen kasvaessa.
Kotimaan adoptio ei välttämättä näy ulospäin
Suomenkin geeniperimä monipuolistuu koko ajan, mutta kotimaan adoptiossa vanhempien ja lasten eri perimä ei useimmiten näy ulospäin. Siksi adoptiosta kertomiseen ei ole samanlaista ulkoa tulevaa pakkoa.
Joskus adoptiovanhemmat jäävät odottamaan täydellistä hetkeä ottaa asia puheeksi, ja asian puheeksi ottaminen jää. Lue sivuiltamme adoptiosta puhumisesta ja katso asiantuntijavideo aiheeseen liittyen.
Vanhemman sukupolven adoptoidut eivät välttämättä ole tienneet ollenkaan olevansa adoptoituja. Asia on saattanut paljastua vasta perunkirjoituksessa. He ovat voineet myös tietää, mutta asiasta ei ole sopinut kysyä eikä puhua kenenkään kanssa.
Adoptoiduilla on usein ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia. Kun tälle kokemukselle joukkoon kuulumattomuudesta ei ole ulkoisia syitä, asiaa voi olla vaikea selittää toiselle, edes läheiselle ystävälle tai perheelle.
Kotimaan ja kansainvälisen adoption erot
Adoptiohakijoiden ja -vanhempien näkökulmasta
Mahdollisuus biologisen suvun yhteydenpitoon, läsnäoloon jollain tavalla perheen elämässä. Suomessa on poikkeuksellisen hyvin kirjattu väestötietoja ja sosiaalialalla on velvollisuus säilyttää sata vuotta asiakirjoja. Kotimaan adoptioon liittyen tietoa syntymäsuvusta ja keinoja heidän etsimiseensä on siis moninkertaisesti enemmän kuin kansainvälisessä adoptiossa.
Adoptiossa huoltajuus siirtyy adoptiovanhemmille, mutta nykyään tiedämme adoptoidun hyötyvän taustansa tuntemisesta. Siksi neuvonnassa nykyään selvitetään adoptiohakijoiden valmiutta pitää yhteyttä syntymävanhempaan tai -sukuun. Yhteydenpidossa on erilaisia asteita, se voi olla valokuvien ja kuulumisten lähettämistä, tapaamista. Joskus syntymävanhempi ei pysty kontaktiin aikaisemmasta aikeesta huolimatta.
Kotimaan adoptioon ei liity yhtä paljon kuluja. Kansainvälisessäkään adoptiossa lapsi ei saa maksaa mitään, mutta siihen liittyy paljon asiakirjojen kääntämistä, lähtömaan kaikki palvelut eivät ole ehkä samalla lailla maksuttomia kuten Suomessa, joten niitä voidaan joutua kattamaan, ja suurin menoerä liittyen lapsen hakemiseen, (matkakulut, majoittuminen jne).
Kotimaan adoption kautta lapsia sijoitetaan vuosittain huomattavasti vähemmän. Tämä kääntyy keskimääräisesti pidemmiksi odotusajoiksi kuin kansainvälisen adoption puolella. Mutta koska jokaiselle lapselle etsitään aina parasta mahdollista perhettä, ei lapsia sijoiteta minkään jonotusnumeron perusteella.
Adoptoidun näkökulmasta
Mahdollisuus biologisen suvun löytymiseen ja yhteydenpitoon on realistisempi. Suomessa on poikkeuksellisen hyvin kirjattu väestötietoja ja sosiaalialalla on velvollisuus säilyttää sata vuotta asiakirjoja. Kotimaan adoptioon liittyen tietoa syntymäsuvusta ja keinoja heidän etsimiseensä on siis moninkertaisesti enemmän kuin kansainvälisessä adoptiossa. Aina syntymävanhempi tai -suku ei ole valmis kontaktiin. Lue lisää verkko-oppaastamme Juuret – opas adoptoidun taustan selvittämiseen (PDF-tiedosto aukeaa omaan ikkunaan)
Kotimaan adoptio ei yhtä usein näy ulospäin. Kotimaan adoptoitu selviää useimmiten suomalaisuutensa epäilyiltä ja ulkopuolisten uteluilta. Toisaalta tämä aiheuttaa myös muissa hämmennystä, miksi adoptoitu voi tuntea itsensä erilaiseksi, vaikka näyttää ja toimii aivan kuin toisetkin.
Potentiaalisia vertaisia on Suomessa huomattavasti enemmän. Kotimaan adoptioita ei ole systemaattisesti tilastoitu aivan alusta lähtien, aikaisemmin puhuttiin ottolapsista. Sen vuoksi mistään ei löydy julkisesti tietoa kotimaan adoptoitujen kokonaismäärästä.
Tilastokeskuksen sivuilta löytyvät tilastot vuodesta 1987 lähtien. Arviot vaihtelevat 30 000:n ja 100 000:n välillä. Tilastojen mukaan Suomessa on kansainvälisesti adoptoituja noin 5 000.
