Kategoria Artikkelit

Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 2/16. Teksti: Sanna Nevala, koulutussuunnittelija, Sateenkaariperheet ry

Kristerin perhe on tavallinen mutta ei tavanomainen. Homoaktivistin matka isäksi alkoi, kun ystävä pyysi vanhemmuuskumppaniksi.

”Perheemme sai alkunsa jo 25 vuotta sitten. Hyvä naispuolinen ystävämme lähestyi minua ja miestäni ja ehdotti meille perheen perustamista hänen kanssaan. Mietin asiaa pari viikkoa.”

Näin käynnistyi Kristerin perheen perustaminen. Silloin ei vielä puhuttu apilaperheistä, joka on nyttemmin jo vakiintunut käsite. Apilaperheessä vanhemmuutta jaetaan ilman kaikkien vanhempien keskinäistä parisuhdetta.

Joku voisi määritellä Kristerin perheen myös adoptioperheeksi tai sateenkaariperheeksi. Krister itse kuvaisi perhemuotoaan näin:

”Me olemme perhe vain.” 

Kun perheenperustamispäätös syntyi, lapsia yritettiin saada sekä koti-inseminaatiolla että hedelmöityshoidoilla vuosien ajan. Tällä välin Kristerin parisuhde päättyi, mutta vanhemmuussuhde naispuoliseen ystävään jatkui.

Koska biologinen vanhemmuus ei onnistunut, ystävykset aloittivat adoptioprosessin. Lainsäädännön puitteissa se ei ollut virallisesti mahdollista yhdessä, joten äiti lähti prosessiin itsellisenä naisena. Krister ei voinut osallistua esimerkiksi adoptioneuvontaan, mutta se ei ollut hänelle merkityksellistä. Saatavilla olevaan tietoon tutustuttiin yhdessä.

Noin kahdeksan vuoden kuluttua perheenperustamispäätöksestä Krister piti Etiopiassa käsivarsillaan puolivuotiasta Almaz-tytärtään.

”Ei sitä oikein sanoin pysty kuvailemaan, miltä se tuntui. Rakkauden tulva. Toisaalta pelko siitä, että tämä pieni on nyt minun vastuullani.”

Kaksi vuotta myöhemmin Etiopiasta haettiin koko perheen voimin kotiin puolivuotias Mikael. Tällä kertaa Krister oli paikalla esimerkiksi kotikäynnin aikana, eikä se ollut ongelma.

Isän läsnäolo on oletusarvo

Vanhemmilla on omat kotinsa, ja lasten koti on äidin luona. Alusta alkaen oli selvää, että äiti on lähivanhempi ja ensisijainen huoltaja, mutta Krister on ollut lastensa arjessa mukana ”vähintään päivittäin”. Lasten oletusarvo on aina ollut, että isä on paikalla joka ilta.

”Lapset halusivat, että ilmoitan, jos en jostain syystä olekaan illalla heidän luonaan. Ilmoittaa piti, vaikka he itse olisivatkin olleet kavereidensa kanssa muualla.”

Päivittäisestä läsnäolosta huolimatta Krister kokee olevansa etävanhempi.

”En ollut paikalla, kun lapsi kaatui ja tuli haava. En ollut paikalla, kun kuume nousi yöllä. En ole patistamassa teiniä aamulla, kun hän nukkuu pommiin ja pitäisi kouluun lähteä.”

Nyt lapset ovat jo 15- ja 18-vuotiaita, ja ajankäytön priorisoinnissa isä ei ole enää se ykkösasia, mikä lienee tuttua useimmille teini-ikäisten vanhemmille. Vanhempi lapsista asuu jo viikot poissa kotoa. Vanhemmuus on muuttunut, eikä isän tarvitse enää ilmoittaa, mikäli ei ole illalla paikalla.

Lisää ääntä tällaisestakin mahdollisuudesta

Krister ei ole lasten juridinen vanhempi eikä huoltaja. Huoltajuutta olisi voinut hakea käräjäoikeudelta, mutta Kristerin mukaan se ei olisi muuttanut mitään. Hän on joka tapauksessa lasten isä.

Kristerillä ei ole koskaan ollut tarvetta saada omia geenejään jatkumaan. Askel biologisesta vanhemmuudesta adoptiovanhemmuuteen oli siltä osin vaivaton.

”Nytkin huomaan ajattelevani monissa arjen tilanteissa, että tuon piirteen lapset ovat kyllä perineet minulta.”

Muiden ihmisten tai viranomaisten taholta Kristerin isyyttä ei ole koskaan kyseenalaistettu. Perhe on aina tehnyt asioita yhdessä, ja ulkopuolisten silmissä perhe normittuu automaattisesti heteroydinperheeksi.

Perheen sateenkaareva luonne ei näy ulospäin. Joskus tämä on vaivannut Kristeriä, sillä hän on homoaktivisti, eikä hänellä ole tarvetta mahtua mihinkään normiin.

”Olen ylpeä itsestäni ja perheestäni ja haluan tuoda esille tällaisen perhemuodon sekä perheellistymisen mahdollisuuden.”

Perhemuodostaan Krister ei ole kuullut ikäviä kommentteja, vaikka vieläkin oudoksutaan sitä, että homomiehellä on lapsia. Monille miespareillekin ajatus on etäinen. Lasten saamisen jälkeen monet homomiehet ovat ottaneet Kristeriin yhteyttä kysyäkseen neuvoa perheellistymiseen liittyvissä asioissa.

”Isyys on upeeta, kokeilepa!”

Krister ei tavoitellut vanhemmuutta ennen kuin häntä pyydettiin vanhemmuuskumppaniksi.

”Isyydestä tuli osa identiteettiäni vasta, kun sain lapsen syliini. Silloin se konkretisoitui.”

Isyyden myötä tuli valtava ylpeys. Oli saanut jotain, josta täytyi kertoa kaikille.

”Jos pysähdyn miettimään, mitä isyys on, mietin, miten voin tukea ja ilahduttaa lapsiani, mitä antaa heille ja miten pitää huolta. Haluan antaa lapsilleni kaiken. Rakkautta tietysti. Rakkaudesta se kaikki antamisen halu lähtee.”

”Isyys on upeeta, kokeilepa! Aina sanon kaikille näin. Kun siihen ryhtyy, ei enää muuta haluakaan.”

Monimuotoista rakkautta

Perheessä on monenlaista rakkautta, myös vanhempien välistä.

”Tietyllä tasolla rakastan lasteni äitiä, mutta olemme ystäviä. Jaamme ystävyyden ja ennen kaikkea vanhemmuuden.”

Kun lapset olivat pieniä, aina ei riittänyt kapasiteettia ylläpitää kahden aikuisen välistä ystävyyttä. Nyt sille on enemmän tilaa.

Lasten äiti totesi joskus leikillään, että jos hän löytäisi miehen, hän voisi mennä naimisiin. Tähän Krister oli todennut, että voisihan hänkin löytää miehen ja mennä naimisiin. Lapset kysyivät silmät pyöreinä, olisiko heillä sitten kolme isää.

”Kolme isää tarkoittaisi paljon joululahjoja, mutta sä riität. Meille riittää yksi isä”, lapset olivat sanoneet.

Pienten lasten rakkaus vanhempiaan kohtaan on ehdotonta. Lasten kasvaessa rakkaus ja vanhemmuus muuttavat muotoaan. Lapset ovat erilaisia, ja rakkauskin näyttäytyy eri tavalla eri lasten kanssa.

Almaz pitää tiiviisti yhteyttä isäänsä puhelimitse. Mikaelin kanssa on ollut tapana antaa poskisuudelma ja halata erotessa.

”Ei tarkoita sitä, että olisimme etäämpänä toisistamme, vaikka emme tapaakaan enää päivittäin.”

Vanhemmuuden lahjoja

Kristerin mukaan lasta kohtaan tunnetusta rakkaudesta ei odota vastinetta tai palkintoa, mutta joskus niitä tupsahtaa nurkan takaa. Kristerin aktivismi ei ole ollut erityinen puheenaihe perheessä, mutta Mikael oli kuitenkin Prometheus-leirillään närkästynyt, ettei ohjaaja tiennyt Kristeriä ja sitä, että hän on ihmisoikeusaktivisti. Almaz taas oli oma-aloitteisesti kirjoittanut presidentti Putinille homofobiasta.

”Hän kirjoitti, että isäni taistelee ihmisoikeuksien puolesta, ja joskus se on vaikeaa, mutta hän ei luovuta. On melko hieno tunne, kun huomaa lapsensa ihailevan isäänsä.”

Krister haluaa antaa lapsilleen vapauden kasvaa itse aikuisuuteensa. Hän on avannut portteja mutta antanut tilaa valinnoille ja kunnioittanut niitä.

”Toivon heistä kasvavan vastuullisia ja empaattisia, toiset huomioon ottavia ihmisiä. Niin kuin heistä tuntuu kasvavankin.”

X