Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 2/14. Teksti: Ulla Niemi-Pynttäri
Taide on oiva väline sisäisen maailman sanoittamiseen. Sen avulla voi myös vahvistaa lapsen identiteettiä ja itsetuntoa.
”Kaikki lapset tarvitsevat monimuotoisia kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tapoja, jotta he pääsisivät kosketuksiin tunteidensa kanssa. Haavoittavissa oloissa varttuneiden lasten kohdalla se on erityisen tärkeää”, tutkija Päivi Känkänen toteaa.
Taidelähtöinen työskentely voi auttaa lasta lisäämään itsetuntemustaan tunteiden ja muistojen kautta. Lapsi voi myös löytää yhteyden ja ylpeyden omaan kulttuuriseen perimäänsä. Aikuisen tehtävänä on tarjota mahdollisuus asioiden käsittelyyn, jotta lapsella olisi tilaisuus ”päästä sovintoon” historiansa kanssa.
Taidelähtöinen toiminta saattaa tuottaa välillisiä terapeuttisia vaikutuksia, vaikka se ei olisikaan varsinaista terapiaa. Arjessa se voi hoitaa, lohduttaa, virkistää ja jopa parantaa.
”Taide toimii kommunikaation ja vuorovaikutuksen vahvistajana etenkin niillä tunnealueilla, joilla kieli ei löydä luontevasti yhteyttä itseen tai muuhun maailmaan”, Känkänen opastaa.
Voimaa valokuvasta
”Valokuva auttaa tunteiden tunnistamisessa, lisää tunteiden ilmaisukykyä sekä kykyä ja uskallusta tutustua omaan sisäiseen maailmaan. Valokuvan avulla voi löytää uusia puolia ja voimia itsestään”, psykoterapeutti ja adoptioäiti Eeva-Liisa Junnola-Nyströmin kertoo.
Adoptioperheiden Diagnoosittomat-hankettakin kehittämässä ollut Junnola-Nyström on perehtynyt valokuvan ja sadunkerronnan terapeuttiseen käyttöön. Hänen mukaansa valokuvaa voidaan käyttää osana pitkäkestoista psykoterapiaa tai työvälineenä ammattilaisten ohjaamissa valokuvaryhmissä.
Terapiassa käytettävät kuvat voivat olla oma- tai perhekuvia. Myös symbolisten kuvien käyttö on tavallista. Kuvien avulla on mahdollista saada tunteet ja mielleyhtymät liikkeelle.
Jos työskentelyyn yhdistetään omakuvat, kuvissa on mahdollista esiintyä juuri sellaisena kuin haluaa. Kuvissa voidaan hullutella ja heittäytyä. Joskus haluttu miljöö heijastetaan seinälle ja kuvattava astuu konkreettisesti kuvan maailmaan.
Kuvaa voidaan tarkastella erilaisten kysymysten avulla: mistä näkemästäsi pidät tai mitä kuvasta puuttuu? Lapsuuden eri vaiheiden kuvia tarkasteltaessa voi pohtia, millainen vauva kuvassa on ja miten bioäiti on hoitanut vauvaa vatsassa? Jos omia kuvia ei ole, apuna voidaan käyttää yhdessä valittuja symbolisia voimakuvia lähtömaasta, ihmisistä tai tunnelmista.
Otoksilla on voimia antava vaikutus, mutta väärin käytettyinä ne voivat aiheuttaa jopa tuskaa. Tästä esimerkkinä on muun muassa nuorten nettikiusaaminen, jossa uhrista otetaan häpäiseviä kuvia.
”Satujen avulla voi sijoittaa pelottavia tunteita satujen pahoihin hahmoihin.”
Satujen maailma
Myös satujen avulla voi saada kosketuksen omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa.
”Sadut kuvaavat paljon lapsen sisäistä maailmaa. Kun lapsi pyytää aikuista lukemaan sadun, hän pyytää tavallaan kertomaan jotakin itsestään”, Junnola-Nyström toteaa.
Junnola-Nyström käyttää erityisesti perinteistä sadunkerrontaa, jossa tarinat tapahtuvat kaukaisessa ajassa ja paikassa, ei lähelläkään omia kotinurkkia. Hyvä on hyvä ja paha on paha. Fantasia ja todellisuus ovat selvästi erotettavissa, mutta samalla ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään – molemmat yhtä tärkeinä lapsen sisäisen maailman kehittymiselle.
Sadut ovat väline lapsen sisäisen maailman sanoittamiseen. Niiden avulla voi ulkoistaa sisäisiä paineita tai sijoittaa pelottavia ajatuksia ja tunteita satujen pahoihin hahmoihin. Lapsen psyykkiselle kehitykselle onkin tärkeää kohdata myös tuskallisia tosiasioita.
Junnola-Nyströmin mielestä sadut eivät itsessään aiheuta pelkotiloja. ”Pelot tulevat jostain lapsen sisältä. Aikuisen pitäisi olla utelias lapsen sisäiselle maailmalle ja sanoittaa sitä yhdessä lapsen kanssa.”
Lapsi käyttää sadusta ne asiat, joita hän kulloinkin tarvitsee omaan kehittymiseensä. Sadun onnellinen loppu ja pahan saama palkka antavat toivoa tulevaisuuteen.
”Lapsi saa ajatuksen, että hän voi selvitä näiden vaikeiden ja ahdistavien ajatusten ja tunteiden kanssa. Jos lapsi ei pysty katsomaan toiveikkaana tulevaisuuteen, hänen kehityksensä pysähtyy.”
Matkat mielikuvitusmaailmaan vahvistavat todellisuustajua ja auttavat toipumaan todellisuuden pettymyksistä ja vaatimuksista. Sadun maailmassa toiveet toteutetaan ja tarpeet tyydytetään. Kuten Junnola-Nyströmin poika nelivuotiaana totesi: ”Siellä voi tehdä kaikkea.”
Satujen lukeminen sylikkäin täyttää myös lapsen läheisyydenkaipuuta. Tarinat kehittävät kieltä ja antavat viestin, että aikuinen hyväksyy lapsen sisäisen maailman. Lapsi pystyy paremmin rakentamaan omaa tarinaansa ja identiteettiään. Kenties niin, että yhteinen tarina voidaan päättää perinteisesti: ”Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka!”
