Juttu on ilmestynyt lehdessä Adoptioperheet 4/23. Teksti: Päivi Suutari
FT, YTM Marja-Liisa Manka pohtii kirjassaan Elämän ilon jäljillä – tunne juuresi, vaikuta elämääsi (Basam Books 2022) tutkimustulosten valossa suomalaisten onnellisuutta ja sitä varjostavia pilviä. Lisäksi hän tekee siinä tutkimusmatkan omaan sukuunsa. Kirjan lukijoiden joukossa on ollut myös juuriaan pohtivia adoptoituja. ”Moni palautetta antanut on sanonut saaneensa rakkautta adoptiovanhemmiltaan. Silti sydämen kohdalla on ollut ikään kuin hellä paikka, jokin outo tunne, että haluaisi tietää juuristaan”, Manka kertoo. Adoptoiduilla ihmisillä kysymykset liittyvät monesti biologisiin vanhempiin ja heidän etsintäänsä. Vastauksia identiteettikysymyksiin on kuitenkin mahdollista löytää ihmisten ohella myös paikkojen ja paikalliskulttuurin kautta. Siksi juurimatka voi olla antoisa kokemus myös silloin, kun biologisesta suvusta ei ole mitään tietoa. Sulautuminen matkakohteen enemmistöön saattaa olla ensikertalaiselle jo ikimuistoinen kokemus, jos on tottunut olemaan kotiseudulla se, johon muiden huomio kiinnittyy esimerkiksi ihonvärin vuoksi. Suomalaiset eleet ja olemisen tapa kertovat kuitenkin usein juuriseudun asukkaille, että kyseessä on matkailija. Tämä saattaa käynnistää uudenlaisia identiteettipohdintoja juurimatkan aikana. Vaikka ulkonäkö yhdistää, tavat, kulttuuri ja kieli erottavat. Niihin sisälle pääsemiseksi ei yksi matka riitä, mutta se voi toimia innoittajana identiteettipolun alussa.
Mennyt näkyy meissä
”Ajattelen, että elämä on osa isompaa historian virtaa. Olemme osa suurempaa tapahtumien ketjua”, kuvailee Suomen historiaan ja kansatieteeseen erikoistunut historioitsija ja tietokirjailija Liisa Lauerma. Hänen kirjansa Suvun jäljillä – Löydä oma tarinasi (Kirjapaja 2021) ohjaa lukijansa tutustumaan edeltävien sukupolvien elämään ja suvun maisemiin. Vaikka adoptoituja pohdituttaa useimmiten biologinen suku, Lauerman mukaan myös sen tiedostaminen, mitä oma adoptiosuku on kohdannut, on adoptoidun itseymmärryksen kannalta tärkeää. ”Ajattelen, että mennyt siivilöityy meihin niiden ihmisten kautta, jotka meitä kasvattavat. Se näkyy tavassa olla: asenteissa, ihmissuhteissa ja arvomaailmassa”, hän kuvailee. Adoptioperhe tarjoaa kasvavalle lapselle tietynlaisen tunneilmaston ja arvoympäristön sekä opettaa oman perheen mukaisia toimintatapoja esimerkiksi siinä, minkä verran sukulaisten kanssa ollaan tekemisissä. ”Meillä on suuria perhekohtaisia eroja esimerkiksi siinä, muistellaanko yhdessä, mitä on joskus tehty isovanhempien kanssa tai millaisia tarinoita sukuun liittyy. Osassa perheitä suku on aktiivisesti läsnä sekä puheissa että visuaalisesti, vaikkapa vanhoissa valokuvissa tai tekstiileissä. Kaikissa perheissä näin ei ole”, Lauerma toteaa. Lauerman mukaan kumpikin suku –adoptio- ja biologinen – voi vahvistaa jäsentensä historiatietoisuutta ja sen myötä identiteettiä. ”Suvun avulla löydetään kytkentä siihen, mistä tullaan. Mitä konkreettisempi tämä kytkentä on, sen parempi. Kytkentä voidaan tehdä esimerkiksi paikkakuntaan, maisemaan, tiettyyn aikaan tai vaikkapa adoptiohetken yhteiskunnalliseen tilanteeseen”, hän kertoo. Myös suomalaisissa suvuissa saattaa olla saloja ja asioita, joita kukaan ei tunnu tietävän. Monella biologisessakin perheessään kasvaneella yhteys juuriseutuun on syystä tai toisesta katkennut, ja tietämys sen perinteistä ja omista esivanhemmista voi olla heikkoa tai olematonta. Selkeä juuri-identiteetti saattaa siis puuttua myös adoptiovanhemmilta.
Ymmärrystä ja vertaistukea juurimatkalta
Juurimatkailija toivoo saavansa matkalta palasia omaan elämäntarinaansa: kuka olen, mistä tulen ja miksi olen tällainen kuin olen? Usein juurimatkalta löytyykin vastauksia kysymyksiin. Monia ryhmäjuurimatkoja Etelä-Afrikkaan luotsanneen Suvi Aarnion mukaan juurimatkan suurin anti adoptoidulle on parempi ymmärrys siitä, missä omat juuret ovat. ”Eräs juurimatkalle osallistunut lapsi tiivisti tämän hyvin: nyt tiedän, mistä olen kotoisin ja osaan vastata, kun kaverit kysyy”, hän kertoo. Ryhmäjuurimatka sitouttaa osallistujat yhteisiin aikatauluihin, mutta ryhmämatkalle lähtijä pääsee myös nauttimaan ryhmässä matkustamisen eduista. Suurin niistä on vertaistuki. ”Kun kaikki lapset ja nuoret jakavat samankaltaisen taustan, on luontevaa kysellä toisilta adoptioon liittyviä juttuja. Lisäksi voi jakaa esimerkiksi lastenkotivierailun jälkeisiä tunnelmia ja kokemuksia”, Aarnio kuvailee. Vertaistukea saavat adoptoitujen lisäksi myös adoptiovanhemmat, joille matka on Aarnion mukaan myös mahdollisuus syventää tietämystä ja kokemusta lapsen juurista ja syntymämaasta. ”Matka voi nostaa vaikeitakin tunteita pintaan ja on hyvä, että niistä voi matkan aikana keskustella vertaisten kanssa, vaikka bussimatkalla, altaan reunalla tai illallispöydässä. Samalla voi vaihtaa ajatuksia myös aivan arkisista adoptioperheitä koskettavista asioista.”
Arvostusta kotimaan juurimatkailulle
Adoptoidun juurimatka toiseen maahan voi tarkoittaa suuriinkin kulttuurieroihin sopeutumista sekä kielimuurin ja yhteiskuntien välisten elintasokuilun hyväksymistä. Kotimaisessa juurimatkailussa alueiden väliset erot ovat tietenkin paljon pienempiä, mutta niitä voi silti olla, etenkin, jos siirrytään aivan toiselle puolelle Suomea, kaupungista maaseudulle tai vaikkapa enemmistökulttuurista vähemmistökulttuuriin. ”Esimerkiksi maiseman ja luonnon osalta alueelliset erot ovat Suomessa merkittäviä. Lisäksi eri alueilla on erilaisia ruokia, murteita ja paikallisia perinteitä”, Lauerma muistuttaa. Niinpä myös kotimaan adoptoitujen juuri-identiteettiä voi vahvistaa matkustamalla juuriseudulle ja tutustumalla siihen. Biologiseen sukuun liittyvien paikkojen näkeminen voi olla aivan yhtä voimakas tunnekokemus Petäjävedellä kuin Bangkokissa.
Juurimatkailun esteitä
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on katkaissut Venäjältä adoptoitujen mahdollisuuden juurimatkailuun. Jossain toisaalla yleinen turvallisuustilanne tai epävakaat luonnonolot saattavat tuoda niin paljon epävarmuustekijöitä, että matka jää toteuttamatta. Matkustamisen kustannuksetkin ovat nousseet pandemia-aikaa edeltäneestä ajasta. Aarnio lisää vielä sen mahdollisuuden, että lapsi tai nuori ei ole matkasta kiinnostunut. ”Tällöin kannattaa pohtia, voiko taustalla olla esimerkiksi pelkoja, joilta adoptoitu pyrkii suojelemaan itseään, ja hänen kanssaan voi keskustella asiasta avoimesti ja ajan kanssa”, Aarnio ehdottaa. Onneksi juuri-identiteetin löytäminen ja vahvistaminen on mahdollista koko elämän ajan. Manka kertoo esimerkin jo kuolleesta tädistään, jonka olemassaolon koko suku oli vaikean asian vuoksi ”vaiennut kuoliaaksi”. Vasta seitsemänkymppisenä tädin tyttärellä oli riittävästi rohkeutta alkaa selvittää taustaansa. Hän googlasi äitinsä nimen ja sai eteensä sukupuun, jonka ylläpitäjä Manka on. Yhteys sukuun avautui. Manka toivoo, että me kaikki voisimme olla avoimempia sukujemme taustoista ja niiden kertomisesta lapsille ikätasoisesti, oli kyse sitten adoptio- tai biologisesta suvusta. ”Säästyisimme monelta sydämentykytykseltä. Vaikenemisella vain siirrämme taakkoja eteenpäin seuraaville sukupolville”, hän toteaa.
