On aika sanoa heippa. Odotuksemme on päättynyt onnellisesti: saimme toukokuussa lapsiesityksen ja kesäkuussa matkustimme Kolumbiaan hakemaan poikaamme kotiin. Uudenlaista perhe-elämää on kirjoitushetkellä eletty kotona kolmestaan (tai kun kissat lasketaan mukaan, viidestään) parin kuukauden ajan.
Tuoreeltaan olemme päässeet tutustumaan tämän numeron teemaan, turvallisuuteen, monelta eri kantilta.
Jo hakumatkan aikana useampi läheinen ehti kommentoida Suomesta meille, miten pojalla on selvästi ollut turvallinen olo kanssamme, koska hän uskaltaa näyttää tunteensa. Kaikenlaiset tunteet nimittäin tulivat matkan aikana tutuiksi. Onneksi tunneskaalaan kuuluvat molemmat päät: lapsemme on osoittanut meille myös läheisyyttä ja lämpöä ihan alusta alkaen. Turvallisessa ympäristössä lapsen kyky sietää pettymyksiä kasvaa, ja se auttaa varmasti muutenkin tunteiden säätelyn opettelussa. Huomaamme jo, miten pienessä ajassa kehitystä on tapahtunut paljon.
Meidän vanhempien läsnäolo, sekä henkinen että fyysinen, on ollut tässä kehityksessä apuna. Kun lapsella on paha mieli tai vaikka vain väsyttää, hänen kannaltaan on selvästikin hyvä asia se, että me olemme lähellä ja valmiina ottamaan syliin. Tai jos päällä on kiukku, lähellä oleva rauhallinen aikuinen auttaa lastakin rauhoittumaan. Ja kun on kivaa, me olemme silloinkin lähellä ja tekemässä yhdessä niitä kivoja asioita lapsen kanssa. Olemme saaneet luotua arkeemme hyvät rutiinit, joten poikamme tietää, mitä aamulla herätessä tai iltatoimiin lähtiessä tapahtuu. Hänen ei tarvitse arvuutella tai tuntea epävarmuutta siitä, miten minäkin päivänä toimitaan.
Miten tässä osaa itse olla se turvallinen ja vakaa aikuinen, jota lapsi tarvitsee, on tähän asti ollut itselle usein helppoa mutta ei ihan aina. Kun on jokin tilanne päällä ja itselläkin meinaa keittää, on monesti tarvinnut laskea kymmeneen. Joskus pidempäänkin. Välillä on pitänyt muistuttaa itseään, että tilanteet pitää käydä läpi jälkeen päin.
Miksi on tullut ärähdettyä tai vaikkapa kiellettyä lasta tekemästä jotakin? Että tikkailta voi pudota ja se sattuu, tai saunan kiukaassa voi polttaa itsensä, ja siksi siellä pitää olla rauhallisemmin kuin vaikkapa pihalla leikkiessä. Välillä meinaa unohtua, että meistä tuli pienen lapsen vanhempia yhdessä yössä, ihan kylmiltään. Oppimiskäyrän on pakko olla aika jyrkkä, ja paljon on opittukin. Asioiden selvittämistä taas helpottaa paitsi yhteinen kieli (espanja) myös se, että suomen kieli tarttuu pojalle päähän hurjaa vauhtia.
Turvallisuuden tunnetta voi luoda sekin, että vaikka välillä tunteet kuohuvat, huomataan, että kukaan ei ole tästä lähdössä pois vaan yhdessä ollaan.
Vanhemmuuden opettelun keskellä hyvin menneet tilanteet ja päivät luovat itselle oloa, että tässä on asiat hyvin ja pärjätään, ja voi karistaa mielestä mahdollisia mörköjä ja pelkoja siitä, miten kaikki tulee menemään. Turvallisuudentunne on tärkeää paitsi lapselle myös meille vanhemmille.
Lopuksi mainittakoon, että ihan fyysinenkin turvallisuus on ollut perheessämme ajankohtainen aihe. Kolumbiassa katselimme silmät suurina, miten tosi pienetkin lapset kulkivat moottoripyörien kyydissä kovan liikenteen vilinässä ilman mitään turvavälineitä. Autojen lastenistuimia ei näkynyt missään. Onneksemme poika on jo nyt ehtinyt sisäistää, että autossa käytetään aina turvaistuinta ja -vyötä, pyöräillessä kypärää ja suojatien eteen pysähdytään aina katsomaan, tuleeko autoja – tai ainakin useimmiten hän muistaa sen. Hyvällä tiellä siis ollaan tässäkin suhteessa.
Sekin muistui taas mieleen, miten hyvä lapsen on kasvaa Suomessa, jossa puutarhan ympärillä on ehkä pensasaita eikä muuria ja piikkilankaa kuten lähes kaikilla pihoilla Kolumbiassa. Asumme kadulla, jossa naapurit moikkailevat ja jäävät monesti juttelemaan. Toivottavasti siitä tulee pienelle lapselle olo, että tämä on turvallinen paikka elää ja kasvaa.
Tähän loppuu meidän tiemme kolumnisteina. Kiitokset Adoptioperheille tästä mahdollisuudesta ja kaikille lukijoille mielenkiinnosta! Toivottavasti teksteistämme on ollut hyötyä, iloa ja tukea muille odottajille. Toivotaan, että kaikki te pääsette joskus tähän samaan pisteeseen missä me olemme nyt.
