Vahvuutta etsimässä

Teksti: Sanna ja Nannu
Julkaistu: Adoptioperheet jäsenlehti 4/24

Terveisiä täältä arjesta! Ihan tavallisesta, kiireisestä, onnellisesta, tylsästä, raivostuttavasta ja riemastuttavasta arjesta, jota meidän kodissamme eletään. Perheeseen kuulumme me: äiti ja äiskä, juuri ekaluokan aloittanut poikamme sekä kolme kissaa. Päivät täyttyvät esikoisen hulinasta ja harrastuksista, meidän vanhempien omista töistä ja menoista sekä kissojen iltaralleista. Ja odotuksesta myös. Toive toisesta lapsesta, pikkusisaruksesta, on edennyt vähitellen konkretiaksi ja odottelemme hakemuksen lähetysvuoroa kohdemaahamme. Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi asiat etenevät, vaikka välillä hitaastikin. Joskus prosessin virrassa toivoisi vahvuutta sietää myös epävarmuutta ja meistä riippumattomia käänteitä.

Vahvuus voi olla myös turvallisuuden tunteen luomista epävarmoissa tilanteissa.

Vahvuus eri merkityksissään nivoutuu ajatuksissamme tiukasti adoptiovanhemmuuteen ja -odotukseen. Aivan adoptiopolun alkumetreillä rasismiin ja adoptioerityisyyteen liittyvissä kysymyksissä mieleen hiipi väistämättä ajatus, että adoptiovanhemman täytyy olla epätavallisen vahva. Että pitäisi olla teflonpinta ja pystyä kohtaamaan pelkäämättä kaikki, mitä vastaan tulee. Tämä kaikki tietysti omin voimin, itsehän tähän on lähdetty. Puhetavat adoptiosta herättivät uhkakuvia, eikä vastaan tullut kovinkaan monia onnistumistarinoita.

Tuntui mahdottomalta sopia siihen muottiin. Sittemmin samat teemat nousivat esiin adoptioneuvonnassa ja -valmennuskurssilla, ja vähä kerrassaan omat ajatukset ovat onneksi muotoutuneet uudelleen. Kuulimme ja luimme kertomuksia adoption ilosta ja selviytymisistä hankalistakin tilanteista. Nämä herättivät ajatuksen, että ehkä vahvuus voikin olla jotain muuta. Kenties kukaan ei vaadikaan pukemaan sankarinviittaa ja ottamaan vastaan koko maailman painoa. Ei varmasti näillä lihaksilla onnistuisikaan.

Nyt jo alkua pidemmälle adoptioprosessissa ehtineinä ajattelemme, että vahvuutta voi löytyä ihan tavallisesta adoptiovanhemmuudesta, pieninä päivittäisinä tekoina ja ajatuksina. Siitä asenteesta, jolla kohtaa lapsen kaikkine tunteineen. Ottaa hyvät ja hankalat hetket vastaan turvallisesti ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Ja myös siinä, kuinka kohtaa ne negatiivisetkin asiat, myös rasismin. Ei ole pakko nousta joka päivä barrikadeille, vahvuus voi olla myös turvallisuuden tunteen luomista epävarmoissa tilanteissa ja ei-toivotuissa kohtaamisissa. Vahvuutta on pyytää ja ottaa apua vastaan sitä tarvitessaan ja rohkeutta nojata läheisiin.

Ei tässä maailmassa onneksi tarvitse aivan yksin kaikkea ratkaista ja kestää, ei vaikka olisi kuinka vahvaa tekoa. Viikonloppu alkaa kääntyä lopuilleen, esikoinen on kömpinyt unille ja meillä vanhemmilla on taas hetki aikaa itsellemme. Viikkoon on mahtunut niitäkin hetkiä, jolloin itsestä on täytynyt löytää ripaus vahvuutta, ja varmasti näitä tilanteita tulee myös jatkossa pitkän odotuksen aikana. Ei tämä mahdotonta ole, mietimme, ja puhumme odotuksesta taas varmemmin sanoin.

Adoptioperheet ry
Kalevankatu 16,
00100 Helsinki