Kumpaa toivotte?
Ensimmäistä lasta kansainvälisen adoption kautta odottava Emilia
Kumpaa olette toivoneet, tyttöä vai poikaa? Tämän kysymyksen olemme kuulleet adoptiopolkumme aikana useasti. Hyvin monet läheiset ja tuttavat kohtaavat kanssamme ensimmäistä kertaa adoptioprosessin erilaisia vaiheita, ja moni on kiinnostunut kysymään siitä myös paljon lisätietoa. Kun kerromme, ettemme ole voineet esittää toivetta sukupuolesta, on se ollut monille yllätys. Adoptiosta liikkuu edelleen paljon myyttejä, jotka perustuvat vanhoihin faktoihin tai kuulopuheisiin.
Adoptio-odottajille Artikkelit Kansainvälinen adoptio-odotus
Näkökulmia
Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta.
Sinä päivänä, kun puhelu esikoisestamme tuli, mieheni ilmestyi työpaikalleni kertomaan suuren uutisen. Sitä päivää en unohda koskaan. Siinä käytävällä elämämme värit muuttuivat, ja kaikki entinen oli uutta. Näkökulmanmuutos lapsettomasta lapsiperheeksi muutti tutun maiseman kuin uudeksi taidenäyttelyksi. Käytännölliselle miehelleni se merkitsi ensi alkuun mm. kauppareissulla perheparkkiin pysäköintiä, koska nyt voimme. Nyt se on totta, minun rakas mieheni isänä pienelle ihmeelle! Minun elämäni järisyttävimpiä hetkiä. Se rakkaus, hellyys ja huolenpito isän ja lapsen välillä on ollut jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja liikuttavaa. Lapsemme kiintyikin alkuun voimakkaammin isäänsä. Heidän yhteinen sävel alkoi soida heti, ensikohtaamisesta alkaen. Se varmuus, millä mieheni isärooliinsa astui, oli sydäntä lämmittävää.
Adoptio-odottajille Artikkelit Kotimaan adoptio-odotus
PeLan adoptiopalvelun syysterveiset
Lämpimät syksyiset terveiset Pelastakaa Lasten kansainvälisestä adoptiopalvelusta! Adoptiopalvelumme toiminnassa näkyy loppuvuonna vahva tekemisen meininki. Tulossa on erilaisia tilaisuuksia ja koulutuksia niin adoptionhakijoille kuin jo adoptoineillekin. …
Artikkelit
Minä ja Sinä
Ensimmäistä lasta kansainvälisen adoption kautta odottava Emilia.
Olemme edenneet adoptioneuvonnan loppuun asti ja liikuttuneina luimme loppukesästä meistä kirjoitetun kotiselvityksen. Olen edelleen todella tyytyväinen siihen tapaan, miten meidät kohdattiin adoptioneuvonnan asiakkaina – ihmisinä. …
Adoptio-odottajille Artikkelit Kansainvälinen adoptio-odotus