Päiväkotiryhmään on tulossa adoptoitu lapsi
Tämä juttu on kirjoitettu Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehteen Slalliin 2/2019 ja julkaistiin siinä otsikolla “Adoptoitu lapsi varhaiskasvatuksessa” Kirjoittaja Satu Helin on työskennellyt varhaiskasvatuksessa sekä lastentarhanopettajana että …
Artikkelit
Vanhemmuuteen kasvamassa
Ensimmäistä lasta kansainvälisen adoption kautta odottava Emilia.
Kun viime kesänä odotimme ensimmäistä adoptioneuvontakertaamme, tuntui että tuleva vuosi on lähes ikuisuuden mittainen. Lukuisia päiviä, usieta kuukausia ja niin monia odotuksen hetkiä. Nyt neljännen neuvontakerran kolkuttaessa ovella pohdimme, mihin tämä aika onkaan oikeastaan rientänyt. Aivan kuin olisimme istuneet vasta viime viikolla ensimmäistä kertaa sosiaalityöntekijämme juttusilla.
Adoptio-odottajille Artikkelit Kansainvälinen adoptio-odotus
Kasvunpaikkoja
Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta.
Lisäselvityspyyntö adoptiolautakunnalle ja prosessin hidastuminen harmitti. Rattaat pyörivät hitaasti. On oltava kärsivällinen. Menneiden vuosien tuntemukset nousivat uudelleen pintaan. Mieleeni palasivat niin lapsettomuushoitojen kuin ensimmäisen adoptio-odotuksenkin takaiset ajat. Toivon ja epätoivon kanssa vuorottelua. Pitkän tien olemme yhdessä kulkeneet. Kivuttu ylämäkiä, laskettu alamäkiä ja monissa mutkissa kaarreltu. Niitä muistellessa vedet kihoavat silmiini. Biologisen lapsettomuuden hyväksyminen otti oman aikansa. Mielen ja tunteiden prosessointi vaatii aikaa hyväksyä elämän tuomat kasvunpaikat.
Adoptio-odottajille Artikkelit Kotimaan adoptio-odotus
Elämän palapeliä kokoamassa
Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta.
Kiinnostus sukuni historiaan on alkanut voimakkaasti kasvaa ensimmäisen lapsemme tultua perheeseen. Sukuhistoriaani koskettaa monessa sukupolvessa se, ettei erilaisista vaikeista asioista ole puhuttu. Hylätyksi tulemista on koettu suvussamme monessa muodossa. Janoan tietoa näistä asioista, jotta ymmärtäisin vielä paremmin itseäni – esimerkiksi lapseni minussa herättämiä tunteita ja menneiden sukupolvien elämää.
Adoptio-odottajille Artikkelit Kotimaan adoptio-odotus
Polku maailman toiselle laidalle
Ensimmäistä lasta kansainvälisen adoption kautta odottava Emilia.
Elettiin syksyä 2014, kun katsoimme toisiamme silmiin naistentautien klinikan hiljaisessa ja askeettisessa huoneessa. Sillä hetkellä tiesimme molemmat, ettei tämä ole meidän polkumme. Jo siinä vaiheessa takanamme oli useampia lääkärikäyntejä, tutkimuksia ja pettymyksiä. Kumpikaan meistä ei osannut sanoa yksittäistä syytä tunteelle, joka sai meidät perääntymään. Päätimme kuitenkin pyörtää päätöksen hoitojen aloittamisesta. Sinä samana iltana taisimme sen jo tietää. Meidän polkumme vie maailman toiselle laidalle. Lopullinen päätös vaati kuitenkin aikaa, ja tarvitsimme vuosia asian punnitsemiseen monelta kantilta. Jos lähdemme tälle matkalle, olemmeko valmiita kaikkeen, mitä se tuo eteen?
Adoptio-odottajille Artikkelit Kansainvälinen adoptio-odotus
Ennustettavuuden illuusio
Sointu odottaa toista lastaan, joka adoptoidaan kotimaasta.
Adoptioneuvonta on osoittautunut suureksi voimavaraksi ja rikkaudeksi perheessämme. Tuntui jälleen mukavalta saada pysähtyä meidän perheen kuulumisten äärelle ja todella pohtia kuinka elämämme onkaan muuttunut esikoisen saavuttua. Olemme enemmän kuin kiitollisia lämpimästä ja sydämellisestä sosiaalityöntekijästämme, jonka kanssa olemme saaneet tehdä yhteistyötä jo useamman vuoden ajan.
Adoptio-odottajille Artikkelit Kotimaan adoptio-odotus