In Lehti

Leo Pakarinen, 17, räppäsi itsensä viime syksynä monen suomalaisen tietoisuuteen, kun hän osallistui Idols-kilpailuun ja sijoittui siinä loputla toiseksi. Idols-pyörityksen keskellä mukana kulki ystävä Aaro. Nuorukaisia yhdistää rap-musiikin lisäksi urheilu ja yhteinen synnyinmaa.

Voisi helposti kuvitella, että Leo Pakarinen ja Aaro Valtanen ovat olleet läheisiä ystäviä koko ikänsä, niin sujuvasti he täydentävät toistensa lauseita ja vitsailevat toisistaan. Tosiasiassa heidän ystävytensa alkoi vasta noin kolme vuotta sitten. ”Aaro asui lapsuutensa ihan meidän lähellä. Asuin Espoon Olarissa ja Aaro metsän toisella puolen Tuomarilassa, mutta emme tunteneet toisiamme. Meillä on aika tuore ystävyys, mutta aloimme heti nähdä usein, ja nykyisin me ollaan yhdessä aina kun voidaan”, Leo kertoo. Leon mukaan heidän ystävyydessään on erityistä se, että  molemmilla on valtava kyky sietää toisiaan. Aaro listaa yhdistäviksi tekijöiksi urheilun – ja tietenkin musiikin. ”Rapin tekeminen yhdistää”, hän toteaa innokkaasti.

Aaro ja Leo viettävät tiiviisti aikaa yhdessä.

Yhteinen rap-maailma

Aaro on tehnyt vuoden verran rap-lyyrikoita, Leo noin pari vuotta. Nykyisin biisejä tehdään neljän hengen porukassa, johon kuuluvat Aaron ja Leon lisäksi heidän hyvät ystävänsä Arttu ja Henkka. ”Useimmiten me tehdään Artun biitteihin sanoja ja lähetetään niitä Artulle ja sitten vedetään ne yhteen. Henkan tärkeä rooli on olla piiskurina, että saadaan aikaiseksi jotakin”, Leo kuvailee nelikon työnjakoa. Nuorukaisten mielestä suora kommunikaatio toimii biisien tekemisessä parhaiten. Kun töitä tekee hyvien kavereiden kanssa, ei tarvitse olla vieraskorea, vaan voi sanoa suoraan, mitä ajattelee. ”Sillä tavoin saavuttaa myös parhaat tulokset”, Aaro kertoo. Sanoitukset kiteyttävät tekijöidensä elämää ja ajatuksia. Leo toivoo, että kappaleet herättäisivät kuulijoissa tunteita. ”Sama se, onko tunne sellainen, että tuo on hävytöntä, tai että ihanasti sanottu. Pääasia, että on joku fiilis. Että tuntisi jotain, kun kuuntelee.”

Takana ainutlaatuinen syksy

Viime syksy oli Aaron ja Leon elämässä kiireinen. Leo tunnustaa, että vaikka Idols-kisa oli upea kokemus ja antoi valtavasti, oli välillä vähän raskastakin. Leo pelaa SM-tasolla jalkapalloa, mikä tarkoittaa arjen tarkkaa aikatauluttamista. Lukio-opinnotkin alkoivat juuri Idols-syksynä. Tukena Idols-humussa oli ystävä Aaro. ”Suunnilleen joka päivä Aaro oli mukana kuvauksissa ja muussa t

Aaron motto: ”Menen koulutus edellä, vasta sen jälkeen tulee muut jutut.”
Leon motto: On mukavampi joskus vanhana miettiä, mitä kaikkea tuli tehtyä kuin mitä kaikkea jätti tekemättä.”

ouhussa, mikä vaikutti siihen, että oma olo oli mukavampi. Tutustuttiin toisiimme hyvin, kun oltiin niin tiiviisti yhdessä”, Leo kuvailee. Idols-syksyn hienoimmaksi hetkeksi Leo nimeää ystävien mukaan ottamisen esitykseen. ”Ehdotin koreografille, että mitäs jos mä toisin muutaman kaverin lavalle. Järjestäjillä ei ollut mitään ideaa vastaan. Se kiteytti sen, että ihan sama mitä tehdään, lössi on heti messissä. Se oli ihan sairaan sii

stiä.”

Aarolle syksyn huippuhetkiä oli 02210-biisin esitys. ”Musiikillisesti biisi on sellainen, joita voisimme jatkossakin tuottaa. Tietysti myös se oli hienoa, että tutustui uusiin ihmisiin. Siellä oli huipputyyppejä, joista tuli tosi hyviä kavereita.”

Lupa olla omanlainen

Vaikka moni seikka yhdistää nuoria miehiä, uskaltavat he tehdä asioita omilla tavoillaan. Aaron tulevaisuudensuunnitelmien marssijärjestyksessä tulee ensin koulu ja

vasta sen jälkeen urheilu ja musiikki. ”Mieluummin hoitaa opiskeluasiat kunnolla, että pääsee siihen työhön mitä haluaa eikä sinne mihin joutuu. Vaikka tavoitteisiin pääseminen viekin siten vähän enemmän aikaa.” Leon elämää hallitsevat tällä hetkellä jalkapallo ja musiikki. ”On taottava, kun rauta on kuumaa. Nyt kun on nostetta, tehdään musiikkia.” Vaikka nuoret ajattelevat tärkeysjärjestyksestä eri tavoin, se ei aiheuta kitkaa. ”Meillä molemmilla ajatus on kuitenkin se, että tee sä mitä teet, mä en kärsi siitä mitenkään. Yhdessäoloon se ei vaikuta”, Leo toteaa.

Ystävyys on vahva, joten Aaro ja Leo uskaltavat sanoa ääneen senkin, mikä toisessa ärsyttää. Aaroa koettelee joskus Leon aikatauluttamisen vaikeus ja aikatauluista myöhästely. Idols-kuvauksissakin Leo nukkui kerran oikein kunnolla pommiin. Leoa puolestaan hiertää välillä se, että Aaron pitää itse kokeilla ennen kuin voi todeta jonkun asian mahdottomaksi toteuttaa. Vaikka siitä olisi miten kerrottu ja varoitettu. Onneksi hyvän ystävän kanssa saa olla juuri sellainen kuin on, ihan kaikkine piirteineen. Nuoret näkevät itsensä kymmenen vuoden päästä entistäkin vahvemmin toistensa ystävinä. Myös musiikin tekeminen yhdessä jatkuu. ”Toivottavasti molemmat olemme silloin levyttäviä artisteja. Yhdessä meidät pitää jo nyt vahvaksi rakentunut molemminpuolinen luottamusuhde”, Leo ja Aaro pohtivat – ja lähtevät yksissä tuumin tekemään räppiä.


Teksti: Päivi Suutari
Kuvat: Elias Helminen
Juttu on julkaistu Adoptioperheet-lehdessä 1/2019 Kasvu

X