Mentoritoiminta – henkilökohtaista vertaistukea adoptoiduille sekä adoptioperheille valtakunnallisesti

Välillä voidaan jutella vaikeammistakin asioista, välillä taas nauretaan.

Ajatusten ja tunteiden jakaminen saman kokeneen kanssa voi joskus tuntua helpommalta. Mentoritoiminta on matalan kynnyksen varhainen tukimuoto, jonka peruspilarina toimii adoptoitujen sekä adoptioperheiden kokemusasiantuntijuus. Mentoritoiminta perustuu henkilökohtaiseen vertaistukisuhteeseen perehdytetyn mentorin ja aktorin välillä. Mentorina toimii tavallisen ihmisen taidoin ja tavoin haastattelun läpikäynyt, tehtävään koulutettu, täysi-ikäinen, välittävä vertainen ja vierellä kulkija.

Tuen tarve saattaa aktivoitua adoptoidulla ja adoptioperheillä eri elämänvaiheissa. Adoptoitujen mentoritoiminta on suunnattu valtakunnallisesti sekä kaikenikäsille adoptoiduille että adoptioperheille- ja odottajille.  Aikuinen adoptoitu voi toimia mentorina toiselle adoptoidulle tai adoptioperheelle ja vastaavasti adoption kautta perheellistynyt vapaaehtoinen voi luoda mentorisuhteen toiseen adoptiovanhempaan tai -perheeseen.

Suositus on, että mentori sitoutuu yhteisellä sopimuksella mentorisuhteeseen vuodeksi. Jos aktorin tuen tarve on lyhytaikaisempi, sovelletaan toimintamallia mentoriparille tilanteeseen sopivaksi. Mentori tapaa aktoria keskimäärin kerran kuukaudessa, pari-kolme tuntia kerrallaan. Mentori tarjoaa tukea omalla ainutlaatuisella tavallaan kuuntelemalla ja keskustelemalla. Toiminta perustuu luottamuksellisuuteen ja on sekä mentoreille että aktoreille maksuton.

Mentoriksi hakeutuvat haastatellaan ja edellytämme hakijoilta myös perehdytyskoulutukseen osallistumista. Koulutuksia järjestetään eri puolilla Suomea sekä suomeksi että ruotsiksi. Koulutuksen aikana sekä hakijat että hankkeen vetäjät saavat kattavamman kuvan hakijan tehtävään soveltuvuudesta, jonka jälkeen mentorit valitaan. Mentori saa tukea ja ammatillista ohjausta vapaaehtoisena toimimiseen. Lisäksi tarjolla on myös virkistystoimintaa sekä syventävää jatkokoulutusta. Mentorin toimiessa vapaaehtoisena lasten ja nuorten parissa, pyydetään lupa rikostaustaotteen selvittämiseen ennen vapaaehtoistoiminnan aloittamista.

Jokaisen adoptiotarina, kokemus ja tausta on ainutlaatuinen ja myös tuen tarve on hyvin yksilöllinen.

Mentoria hakiessa sinulla ei tarvitse olla elämässäsi suuria haasteita tai kriisiä, mentoritoiminnan tavoite ei ole korvata ammattilaisten tarjoamaa tukea. Mentori tarjoaa sinulle mahdollisuuden viettää aikaa toisen vertaisen kanssa, joka oikeasti ymmärtää sinua.

Tukipari päättää itse miten yhteisen aikansa viettävät, esimerkiksi ulkoilemalla, kahvittelemalla tai vaikka käymällä leffassa tai keilaamassa. Mentori voi myös lähteä mukaan tueksi esimerkiksi, kun tapaat biologisen sukulaisen ensi kertaa tai käyt palvelunantajalla adoption jälkeisessä tuessa. Parhaimmillaan mentoritoiminta luo uusia ystävyyssuhteita ja tuo iloa sekä vertaistukea molemmille osapuolille!

Mentoriksi voi hakea tasapainoinen, välittävä, luotettava aikuinen, joka kokee voivansa sitoutua toimintaan. Mentorin suositeltu vähimmäisikä on 25 vuotta.

Mentoritoiminnan rekrytointi on nyt auki!

Hae mentoriksi TÄSTÄ

Hae aktoriksi TÄSTÄ

 

SYKSYN 2019 koulutukset:

28.-29.9.2019 HELSINKI

19.-20.10.2019 TAMPERE

2.-3.11.2019 (Paikkakunta päätetään ilmoittautumisten perusteella syyskuun alussa)

Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse jos sinulla on kysymyksiä tai haluat keskustella hankkeesta.

  • Minna Vihavainen
    Minna Vihavainen Mentoritoiminnan suunnittelija

    Mentorien ja aktorien yhteyshenkilö mentoritoiminnassa

    050 4109 500

X