Mietin lapsestani luopumista

Mietitkö lapsesi antamista adoptioon?

Aluksi kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa. Kunnan sosiaaliviranomainen tai Pelastakaa lapset ry auttavat tässä tilanteessa. Adoptiolaki ja adoptioasetus antavat perustietoa asiasta.

Sinulla on oikeus neuvontaan, josta saat tietoa ja tukea omaan tilanteeseesi mahdollisimman sopivan ratkaisun tekemisessä.

Adoptiopaperit voi allekirjoittaa aikaisintaan kahdeksan viikkoa lapsen syntymästä. Harkinta-aika on kuitenkin yksilöllinen, ja sitä tulee käyttää niin pitkään kuin päätöksen tekeminen vaatii.

Adoptioneuvonta

Adoption kaikilla osapuolilla (biologisella vanhemmalla, adoptiovanhemmilla ja adoptoidulla) on  oikeus adoptioneuvontaan. Lapsensa adoptioon antamista harkitseva saa tukea adoption pohtimiseen, tietoa siitä mitä adoptio tarkoittaa biologisen vanhemman kannalta, ja apua kaikkien vaihtoehtojen kartoittamiseen.

Adoptioneuvonta on lakisääteistä ja sinulle saajana maksutonta. Ota yhteyttä oman kotikuntasi sosiaalivirastoon, ja kysy miten adoptioneuvonta on järjestetty. Hoitaako kunta neuvonnan itse vai ostavatko palvelun toiselta kunnalta tai Pelastakaa Lapset ry:ltä. Adoptiolain mukaan neuvontaa antavan sosiaalityöntekijän pitää olla adoptioasioihin perehtynyt.

Kotimaisessa adoptiossa lapsen sijoittaa kunta tai Pelastakaa Lapset ry, ja lapsia annetaan vuosittain noin 30-50 lasta ns. vieraslapsiadoptioon ( = muut kuin perheen sisäiset adoptiot).

Mitä adoptio tarkoittaa?

Suomessa on voimassa ns. vahva adoptio, mikä tarkoittaa sitä, että juridiset siteet katkeavat kokonaan biologisen vanhemman ja lapsen välillä, ja adoptio on purkamaton, kun se on virallisesti astunut voimaan.

Nykyisen lainsäädännön mukaan on mahdollista sopia myös avoimesta adoptiosta, joka tarkoittaa lapsen oikeutta pitää yhteyttä aikaisempiin (yleensä biologisiin) vanhempiin. Yhteydenpidosta huolimatta syntymävanhempi luopuu vanhemmuudestaan ja vanhempainoikeuksistaan, joten avoin adoptio on aina pysyvä ratkaisu. Avoin adoptio edellyttää, ettei yhteydenpito ole lapsen edun vastaista ja kaikki osapuolet haluavat sitä.
Yhteydenpidosta laaditaan sopimus, jonka tuomioistuin vahvistaa, ja tätä sopimusta tarkastellaan säännöllisesti sosiaalityön tuella.

Aikaisemmmin kaikki adoptiot olivat ns. ”suljettuja adoptioita”, jolloin yhteys biologisiin vanhempiin yleensä katkesi. Toisaalta yhteydenpitoa on adoptioissa ollut myös ennen nykyadoptiolain suomaa virallistettua mahdollisuutta. Adoptiolain mukainen avoimen adoption käytäntö koskee vain kotimaan adoptiota.

Avoimesta adoptiosta laissa (8 luku)

X