Sunnuntaibrunssit

Kaikille avoimet Sunnuntaibrunssit kokoavat nimensä mukaisesti ihmiset rennon brunssin ääreen kuulemaan ja keskustelemaan tietystä teemasta.

Brunssit järjestetään yhdistyksen toimistolla Helsingissä, mutta niille voi osallistua myös etänä maksuttoman Skype-palvelun kautta. Mukana tilaisuuksissa on aina keskustelua herättelemässä kokemusasiantuntija, minkä lisäksi teemaa käsitellään yhteisen keskustelun ja osallistujien kysymysten kautta. Tervetuloa!

Kevään 2019 Sunnuntaibrunssit

Vuoden 2019 sunnuntaibrunssit!

Vuoden 2019 ensimmäinen Sunnuntaibrunssi järjestetään 17.3.2019 Adoptioperheet ry:n toimistolla (Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki) teemalla JÄLKIPALVELUT. Lisätietoa tulee viimeistään helmikuun alussa.

Mikä ihmeen Sunnuntaibrunssi?

Suosittuja Sunnuntaibrunsseja on järjestetty yhdistyksen toimistolla jo usean vuoden ajan ja ne noudattavat toimivaksi todettua kaavaa: aluksi nautitaan yhdessä  nyyttäripöydän antimista, sitten lapset siirtyvät lastenhoitajien huomaan ja aikuiset pääsevät syventymään teemaan kokemusasiantuntijoiden alustuksella sekä keskustellen. Kolme tuntia hujahtaa yleensä hetkessä! Paikkana on Adoptioperheet ry:n toimisto Kotola, Lintulahdenkatu 10 (7. krs.), Helsinki. Brunsseille voi myös osallistua maksutta Skypen välityksellä.
Osallistumismaksu yksittäiselle brunssille on yhdistyksen jäsenille 10€/aikuinen ja 5€/lapsi ja se maksetaan käteisellä paikan päällä. Ei-jäsenille osallistuminen maksaa 15 €/aikuinen ja 10 €/lapsi. Ilmoitathan aina erikseen ilmoittautumislomakkeella, mikäli tarvitset lastenhoitoa tapahtuman aikana, sillä lapset eivät voi osallistua aikuisille tarkoitettuihin teema-alustuksiin.
Järjestämme myös nuorille Sunnuntaibrunsseja. Tapahtumat ovat heille ilmaisia.

Lisätietoja saat laittamalla viestin osoitteeseen toimisto (ät) adoptioperheet.fi tai soittamalla toimiston numeroon (09) 8603 8603. Voit myös jättää meille toiveita brunssiteemoista tällä lomakkeella.

Tervetuloa Sunnuntaibrunsseille!

X