”Adoptionuorten leirillä oli todella paljon pakkasta, mutta se ei haitannut, koska me oltiin pienissä pätkissä ulkona, ettei ehtinyt tulla hirveen kylmä. Discot olivat hauskoja, koska siellä sai [...]
Taas pitää muuttaa työn perässä. Hyvät mahdollisuudet Juhalle päästä eteenpäin ja minä saan entistä kiinnostavamman homman. Sofia innostuu, kun näkee koulun, rakennus on uusi, on uima-allaskin. [...]
Uusi nuorisotoiminnan kehittäjä ja uusi leirikummi lähtivät yhdessä kulkemaan Oulunkylään, missä meitä odotti suloinen pikku bussi. Hetken päästä alkoi saapumaan vielä suloisempia lapsia ja [...]
Lähdimme mukaan kampanjoimaan Rasisminvastaisella viikolla, koska aihe koskettaa monia adoptioperheitä. He kohtaavat ennakkoluuloja, kiusaamista ja syrjintää. Kaikki maahanmuuttajat eivät niitä [...]
Yhteiskunnassa puhutaan nuorten vertaistuen merkityksestä ja sen tärkeydestä. Niin nuoria kun vanhojakin ihmisiä pyritään auttamaan erilaisilla vertaistukiryhmillä. Mutta mikä merkitys [...]
Aikamoista! Olin vielä iltapäiväkerhossa duunissa kun tuli puhelua, että kerkeisinkö tulla toimistolla käymään. Lievä hymy levisi kasvoille ja sanoin ip-tädeille, että nyt taisi olla viimeinen [...]
Elokuun viikonloppuna (7.-9.8.2015) vietettiin ensimmäistä Adoptioperheet ry:n leiriä Hämeenlinnan lähellä Akkijärven leirikeskuksessa. Mukana oli yhteensä 18 perhettä lapsineen. Mikä [...]
Kun luin ystäväni Facebook –päivityksen, lamaannuin ja aloin voimaan pahoin. Hän kertoi 10-vuotiaan tummaihoisen adoptiopoikansa joutuneen leikkipuistossa Helsingissä vihapuheen ja rasismin [...]