Ryhmät ja tapaamiset

Suosittelemme, että vertaisryhmien tapaamisten osalta noudatetaan viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Mikäli tilanne sen sallii, voi tapaamisia järjestää myös kasvokkain. Mikäli ryhmä tapaa kasvokkain, suosittelemme tapaamaan mahdollisuuksien mukaan ulkona turvaetäisyydet, hyvän käsihygienian ja yskimis-/aivastelukäytännöt huomioiden ja kannustamme edelleen hyödyntämään vertaistuen järjestämisessä myös erilaisia etäyhteyksiä (Skype, Hangouts, Zoom yms.) sekä sosiaalisen median alustoja (Facebook, WhatsApp yms.) tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

Katso listauksemme erilaisista työkaluista ja tukipalveluista, joita toteutetaan niin verkossa kuin puhelimitsekin. Voit kurkata ja halutessasi ladata pdf-tiedoston tästä!

Tutustu tuoreisiin adoptoitujen, adoptiovanhempien ja -odottajien keskustelufoorumeihin Tukinetissä ja keskustele anonyymisti muiden kanssa sinua pohdituttavista teemoista. Foorumit ovat esimoderoituja, joten kommenttien julkaisussa esiintyy pientä viivettä. Rekisteröidy tästä ja tutustu foorumeihin täällä!

Kaipaatko keskustelua muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa? Haluaisitko tavata muita olevia ja tulevia adoptiovanhempia sekä adoptoituja? Olet lämpimästi tervetullut mukaan paikallisryhmiin!

Ryhmien tarkoituksena on jakaa samassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia – iloja ja suruja sekä hyviä käytäntöjä ja ohjeita – luottamuksella.

Monessa ryhmässä jutustellaan nyyttäripöydän ääressä ja lapset leikkivät leikkejään. Joskus askarrellaan, tutkitaan adoptiokirjoja, tehdään retkiä pulkkamäkeen tai nuotiolle makkaraa paistamaan. Toisissa ryhmissä taas on paikalla vain aikuiset ja joka kerralla on jokin erityinen keskusteluteema. Myös eri ikäisille adoptoiduille on omia ryhmiä ja niitä kannustamme perustamaan enemmänkin. Varsinkin teini-ikäiset kaipaavat ihan oman paikan, jossa kokoontua ilman vanhempia.

Adoptio-odottajat ovat tervetulleita kaikkiin ryhmiin tutustumaan ja luomaan verkostoja muihin adoptioperheisiin. Paitsi että se kerryttää odottajalle tietoa, arkinen puuhailu lasten  ja juttelu vanhempien kanssa on hyvää vastapainoa adoptioprosessin tietopainotteisuudelle. Palvelunantajatkin huomioivat positiivisesti, jos odottajat ovat verkostoituneet muihin adoptioperheisiin. Se antaa heille signaalin, että perhe on sitoutunut ja näkee etukäteen vaivaa verkostojen ja tiedon keruun suhteen. Kannattaa siis lähteä rohkeasti tutustumaan lähimpään ryhmään!

Tapahtumatiedot kokoontumisaikoineen löydät kalenterista. Lisätietoja saat yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorilta.

P.s. Puuttuuko läheltä sinua adoptioryhmä? Perustetaan sellainen yhteisvoimin. Katso lisätietoa ryhmänvetäjien sivulta.

Etelä-Karjala

Etelä-Karjalan adoptioryhmä
Lappeenranta, Anu (anu.kallio2(a)gmail.com / 040 594 2917), Facebookissa nimellä Etelä-Karjalan adoptioperheet

Etelä-Pohjanmaa

Seinäjoen seudun ulkomailta adoptoineet
Hanne Leiwo (hanneleiwo(a)yahoo.com / 040 5121277) ja Marjo Niskanen (ma.niskanen(a)luukku.com / 040 5217888)

Seinäjoen kotimaan perheet
Yhteyshenkilö: Soili (puh. 044-4181287)

Etelä-Savo

Joroisten seudun adoptioperheet
Anne (puh. 050 524 2311)

Keski-Savon adoptioryhmä
Pieksämäki (ja lähialueet), Paula
(mantilanpaula(a)outlook.com)

Kanta-Häme

Hämeenlinnan adoptioperhekahvila
Sanniella (sanniella.luukkainen(a)icloud.com)

Kanta-Hämeen Kiina-ryhmä
Turenki, Mira Jauhiainen (puh. 040-5306 325)

Keski-Pohjanmaa

Kokkolan seudun adoptiolasten kulttuurikerho
Katariina (puh. 045 631 6155) ja Marja (puh. 050 5377118)

Keski-Suomi

Jyvässeudun Etelä-Afrikka –ryhmä
Jyväskylä, Satu (jyvasseudunetelaafrikkaryhma(a)gmail.com)

Jyväskylän seudun kotimaan adoptioperheet ja –odottajat
Terhi (kotim.porukka(a)gmail.com)

Lappi

Lapin adoptioperheet
Rovaniemi + vaihtuvat paikat, Pirita (pirita.bucht(a)gmail.com)

Pirkanmaa

Pirkanmaan adoptioperhekerho
Tampere, katso Tampereen seudun adoptioperheet -ryhmä Facebookissa

Tampereen seudun adoptioperheet
”Nässyn kerho”, Tampere, Jari, Tarja, Kaisa, Marita ja Satu (tampereen.adoptioperheet(a)gmail.com)

Tampereen adonuorten ryhmä
Teresa (teresa.iltola(a)gmail.com, 044 283 5853)

Pohjanmaa

Vaasan adoptioryhmä
Mervi (mervik76(a)gmail.com)
Hanna (salonen.hanna(a)gmail.com)

Fredrikagruppen
Åsa Petterson (asa_kald20(a)hotmail.com / WhatsApp 040 964 5386)

Pohjois-Karjala

Joensuun adoptioryhmä
Anna (puh. 040 767 3087)

Pohjois-Pohjanmaa

Oulun seudun adoptioperheet
Terhi ja Johanna (terhi.sainio(at)gmail.com, jokarppi(at)gmail.com)
katso samanniminen Facebook-ryhmä

Oulun seudun aikuiset adoptoidut
Jaana (jaana.kestila(a)gmail.com, puh. 040 761 2441)

Pohjois-Savo

Pohjois-Savon adoptioperheet
Kuopio, Jaana (puh. 0400 568 230) ja Kati (puh. 040 7300 030)

Kuopion kotimaan adoptioperheet ja odottajat
ps.kotimaaperheet(a)gmail.com, Suvi (puh. 040 8352 764)

Kuopion Nuorten treffit (13-18 –vuotiaille)
Jaana ja Tiina (psnuortentreffit(a)gmail.com)

Kuopion K9-treffit
Jaana ja Tiina (psnuortentreffit(a)gmail.com)

Pohjois-Savon ryhmistä lisätietoa myös Facebookissa Pohjois-Savon adoptioperheet –yhteisössä.

Satakunta

Porin adoptioperheet
katso samanniminen ryhmä Facebookissa

Rauman adoptioperheet
katso samanniminen ryhmä Facebookissa

Uusimaa

Vuxna adopterade i Huvudstadsregionen
Kontaktpersoner: Sabina Söderlund-Myllyharju & Maria Manninen
Nya intresserade kan ta kontakt med Sabina Söderlund-Myllyharju via Facebook/Messenger för mer information.

Adoption support group Finland
Helsinki, Paola (adoption.finland(a)gmail.com)
Facebook group: Adoptive families in Finland

Adoptioperhekerho
Helsinki, päiväryhmä, Riikka (puh. 050 324 3098)

Itä-Uudenmaan alueen Etelä-Afrikka adoptioperheet ja odottajat
Porvoo, Tanja (tanja.tulonen(a)hotmail.com)

Kotimaan adoptioryhmä
Helsinki, Minna (minna.mk.hamalainen(a)gmail.com)

Pisan adoptioperhekerho
Espoo, Cata (cata(a)mku.fi), löytyy Facebookista (Pisan adoptioperhekerho)

Odottajien ryhmä
Helsinki, vetäjä Katja (adoptio.odottajat(a)gmail.com). Ryhmä on myös Facebookissa, mutta se on salainen. Ryhmään pääsee ilmoittamalla kiinnostuksestaan sähköpostitse. Kerro viestissäsi sähköpostiosoite, jolla olet liittynyt Facebookiin, niin ylläpitäjä voi liittää sinut mukaan!

Uudenmaan adoptioperheet
Järvenpää, Sanna (spessi(a)hotmail.com) Löytyy myös Facebookista

Yksinhakijoiden- ja huoltajien ryhmä
Helsinki (adoptio.yh(a)gmail.com)

Svenskspråkig grupp för både adoptivfamiljer och adoptionssökande
Helsingfors, kontakta Camilla Renlund per sms på numret 040-503 8217

Varsinais-Suomi

Turun adoptioperhekerho
(kati.myllyoja(a)gmail.com) Katso myös Facebook-ryhmä Turun seudun adoptioperheet ja odottajat

Turun äitiryhmä
Minna (maevir(a)utu.fi)

Turun seudun adoptionuoret
(Ota yhteyttä vertaistoiminnan suunnittelijaan.)

Turun seudun adoptioperheet
Iiro Pouke (iiro.pouke(at)gmail.com)

Listaa päivitetään vapaaehtoisten ryhmänvetäjien ilmoitusten perusteella. Päivityspyynnöt osoitteeseen elias.helminen(a)adoptioperheet.fi.

Facebook-ryhmiä:

Tästä löydät listattuna erilaisia adoptioaiheisia Facebook-ryhmiä, joista osa on julkisia ja osa piilotettuja.

  • Kansainvälinen adoptio on suljettu ryhmä ja tarkoitettu kaikille kansainvälistä adoptiota harkitseville, prosessin aloittaneille ja oman lapsen ulkomailta jo saaneille sekä kansainvälisesti adoptoiduille. Voit laittaa halutessasi ryhmään liittymispyynnön.
  • Kotimaan odottaja- ja lapsiperheet -ryhmän tarkoituksena on mahdollistaa vertaistukea ja avointa keskustelua adoptio-odotuksesta, -prosessista ja – vanhemmuudesta. Ryhmä on salainen, joten sitä ei löydy haulla, mutta ryhmään pääsee ilmoittamalla kiinnostuksestaan sähköpostitse (minna.mk.hamalainen(a)gmail.com). Kerro samalla lyhyesti elämäntilanteestanne: onko teillä kotimaasta adoptoitu lapsi tai milloin olette aloittaneet kotimaan adoptio-odotuksen.”
  • Adoptio-odottajat on piilotettu ryhmä, joten sitä ei löydy haulla, mutta ryhmään pääsee laittamalla viestiä vapaaehtoistoiminnan koordinaattorille, joka ohjaa eteenpäin (hanna-kaisa.virtanen(at)adoptioperheet.fi).
  • Yksin adoptoineet on piilotettu ryhmä, joten sitä ei löydy haulla, mutta ryhmään pääsee laittamalla viestiä vapaaehtoistoiminnan koordinaattorille, joka ohjaa eteenpäin (hanna-kaisa.virtanen(at)adoptioperheet.fi).
  • Adoptio-odotuksesta perheeksi on suljettu ryhmä. Klikkaa nimeä ja pääset helposti kurkkaamaan ryhmän ja voit laittaa halutessasi liittymispyynnön.
  • Adoptive families in Finland -ryhmä englanninkielisille ja englanninkielistä vertaisuutta tarvitseville adoptiovanhemmille. Ryhmä on yksityinen ja voit joko laittaa siihen liittymispyynnön tai laittaa sähköpostia ryhmän ylläpitäjille: adoption.finland(a)gmail.com
  • Aikuiset adoptoidut on kaikille aikuisille adoptoiduille tarkoitettu suljettu ryhmä, jonka löydät nimen linkistä. Voit laittaa ryhmään liittymispyynnön.
  • Ip-leiriläiset ja muut adoptoidut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu entisten Interpedian leireillä käyneille sekä muille adoptoiduille. Klikkaa nimeä ja pääset helposti kurkkaamaan ryhmän ja voit laittaa halutessasi liittymispyynnön.
  • Aikuiset Etiopiasta adoptoidut on suljettu ryhmä, joka on tarkoitettu Etiopiasta adoptoiduille aikuisille. Klikkaa nimeä ja pääset helposti kurkkaamaan ryhmän ja voit laittaa halutessasi liittymispyynnön.
  • Ruotsinkielinen aikuisten adoptoitujen ryhmä on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä mentorihankkeen projektipäällikkö Minna Vihavaiseen minna.vihavainen(a)adoptioperheet.fi
  • Finnish Adopted Youth on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä vertaistoiminnan suunnittelija Elias Helmiseen elias.helminen(a)adoptioperheet.fi
  • Venäjältä Suomeen adoptoidut on piilotettu ja tarvitset ylläpitäjän kutsun ryhmään päästäksesi. Ota yhteyttä Katjaan (044 5344 555 / koivisto.katja(at)outlook.com). Jos kiinnostusta ja halua löytyy, niin myös maatapaamisia voidaan järjestää!
  • Finlandssvenska adoptivföräldrar Svenskspråkig Facebook-grupp för adoptivföräldrar och adoptionssökande/väntande. Gruppen finns att hittas på Facebook eller kontakta: minna.vihavainen(at)adoptioperheet.fi
  • Adoptivföräldrar på Åland Svenskspråkig Facebook-grupp för adoptivföräldrar och adoptionssökande/väntande, som är bosatta på Åland. Finns att hittas på Facebook eller kontakta: minna.vihavainen(at)adoptioperheet.fi
  • ADÅ Svenskspråkig Facebook-grupp för adopterade, som är bosatta på Åland. Kontakta: minna.vihavainen@(at)doptioperheet.fi
  • Minna Vihavainen
    Minna Vihavainen Mentoritoiminnan projektipäällikkö

    Mentorien ja aktorien yhteyshenkilö mentoritoiminnassa

    050 4109 500

  • Elias Helminen
    Elias Helminen Adoptoitujen vertaistoiminnan projektipäällikkö

      

    Yhteyshenkilö adoptoitujen nuorten ja aikuisten oman sekä vapaaehtoistoiminnan osalta
    045 882 7080

X